Imatralla on myynnissä vähän harvinaisempi kohde: Tienhaaran lakkautettu Siwa, johon voi muuttaa vaikka asumaan

Kiinteistö tyhjeni reilu vuosi sitten. ”Sinne saisi rakennettua hulppean asunnon itselleen,” sanoo omistajan edustaja.

Ruokolahdentien 23:ssa Kolmen ristin kirkon naapurissa sijaitseva Tienhaaranmäen Siwa tyhjeni tammi-helmikuun vaihteessa vuonna 2017. Uutta käyttöä ei ole löytynyt.
Ruokolahdentien 23:ssa Kolmen ristin kirkon naapurissa sijaitseva Tienhaaranmäen Siwa tyhjeni tammi-helmikuun vaihteessa vuonna 2017. Uutta käyttöä ei ole löytynyt.

Keskon viime talvena lakkauttama Tienhaaran Siwa on yhä tyhjillään.

Kiinteistön omistaa Espoossa toimiva Rimole Oy, joka teki noin vuosi sitten könttäkaupat useista lakkautetuista Siwoista eri puolilta maata.

Sellaisenaan tila sopisi omistajan mukaan varaosa- tai varastomyymäläksi, huoltoliikkeeksi tai vaikkapa toimistoksi.

— Olemme ostaneet muutamia näitä tyhjäksi jääneitä Siwoja. Ajatus on löytää rakennuksille uusi elämä ja uusi käyttäjä, kertoo yhtiön edustaja ja osakas Petri Tiihonen.

Näin myös Tienhaaran Siwalle. Noin 300 neliön tiloille etsitään pitkäaikaista vuokralaista tai ostajaa.

Vaikka kiinteistö on omistajan mukaan hyvässä kunnossa, kiinnostus on ollut toistaiseksi laimeaa.

— Muutama kysely on tullut. Tunkua ei ole, Tiihonen sanoo.

Tämän ajan ilmiö

Taustalla on valitettava tämän ajan ilmiö, hän jatkaa.

Syrjäkylien ja jopa keskikokoisten lähiöiden ruokakauppoja suljetaan, kun suuret markettiketjut tehostavat toimintaansa.

Naapurustolleen ruokakaupat ovat olleet usein tärkeitä kohtaamispaikkoja, jonka menettämistä surraan pitkään, kertoo Petri Tiihonen havainneensa.

— Kun olemme kunnostaneet Siwoja uuteen käyttöön, olemme kohdanneet monia lähiympäristön ihmisiä, jotka ovat kovasti harmitelleet rakkaan ja lähellä olevan kyläkaupan lopettamista. Näin on myös Tienhaaran Siwan osalta.

Ikää reilut kymmenen vuotta

Rakennus valmistui vuonna 2004. Sellaisenaan tila sopisi omistajan mukaan varaosa- tai varastomyymäläksi, huoltoliikkeeksi tai vaikkapa toimistoksi.

Pienellä remontilla siitä saisi kokoontumis- tai kerhotilan. Iso parkkipaikkakin olisi valmiina, Tiihonen huomauttaa.

Siwasta asunnoksi?

Vähän isommalla remontilla entinen kauppa olisi mahdollista muuttaa asunnoksi. Voimassa olevan asemakaavan mukaan kyse on asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueesta.

— Asemakaava mahdollistaa tilojen muuttamisen asuinkäyttöön. Katto ja seinät on hyvin tehty, ja ikkunoita ja ovia lisäämällä sinne saisi rakennettua hulppean asunnon itselleen. Tai vaikka paritalon, Petri Tiihonen sanoo.

Kohteen kiinteistövälittäjä pitää muita vaihtoehtoja todennäköisempänä.

— Todennäköisintä on, että tila menee yrityskäyttöön, arvioi Jorma Pakkanen Reim kiinteistövälityksestä luottavaisena.

Hän kertoo yritystilojen kysynnän olevan pitkästä aikaa virkoamassa niin Lappeenrannassa kuin Imatrallakin.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut