Niina Malm johtaa puhetta maanantaina Imatran budjettivaltuustossa

Matti Veijalainen

Niina Malmin sairausloma on ohi, ja hän johtaa puhetta maanantaina valtuuston kokouksessa.

Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Niina Malm (sd.) johtaa puhetta maanantain budjettikokouksessa.
Kroonisen Crohnin taudin takia kahden viikon sairauslomalle marraskuussa jäänyt Malm on palannut töihin ja kertoo olevansa hyvässä kunnossa.
Malm on jo tällä viikolla osallistunut Suomi 100 -edustustehtäviin ja viime viikolla uuden Teollisuusliiton liittokokoukseen.
Sairaudestaan avoimesti kertonut Malm kertoo saaneensa erittäin paljon kannustavia viestejä ihmisiltä.
— Nyt tiedän, että tauti on niin yleinen, että se on melkein kansantauti, Malm kertoo.
Niina Malm on jättäytyi pois Etelä-Karjalan liiton hallituspaikalta ja hänen tilalleen valittiin henkilökohtaisena varaedustajana toiminut kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.).
Malm kertoo, että tällä hetkellä hänellä ei ole ajatuksissa luopua muista luottamustehtävistä.