Kolumni: Imatran demarit yrittävät taas yhdistyä — mikä erottaa tämän kerran edellisistä?

Marraskuussa 2009 imatralaisdemari Antero Lattua nyppii rajusti. Hän ilmoittaa jättävänsä Vuoksenniskan työväenyhdistyksen puheenjohtajan tehtävän. Syynä on kitkerä pettymys ja kyllästyminen.

Hän oli puskenut hartiavoimin töitä Imatran kolmen työväenyhdistyksen fuusion eteen jo parin vuoden ajan.

Kaiken piti olla selvää. Latun laatima suunnitelma yhdistymisestä on jo kertaalleen hyväksytty toverien keskuudessa ja myös julkistettu: Imatran demareitten yhdistyminen oli suuri uutinen edellisvuoden keväänä.

Pian käy ilmi, etteivät toverit olleet sittenkään tosissaan. Tahti hyytyy, lopullisia päätöksiä fuusiosta ei saada aikaan, ja Lattu kypsyy.

Huhtikuussa 2011 Imatran sosialidemokraattien uusi puheenjohtaja, nuori Niina Malm, ottaa kantaa työväenyhdistysten fuusion puolesta.

Hän kertoo paineen yhdistymiselle olevan kova, ja sen tulevan suoraan jäsenistöltä. Tästä on todisteena jopa jäsenkysely. Malm saa taustatukea Vuoksenniskan työväenyhdistyksen puheenjohtajalta Jari Länsivuorelta.

Silti taas sama juttu. Mitään ei tapahdu.

Syyskuussa 2017 kolmen työväenyhdistyksen puheenjohtajat kertovat, että ensi keväänä se sitten viimein tapahtuu. Fuusio nimittäin.

Kaikki osapuolet vaikuttavat olevan tosissaan. Sivulauseeseen kätkettyjä ehtoja, varauksia ja epäilyksiä ei kuulu edes Heikki Luukkasen suusta, vaikka hänen yhdistyksensä muodollinen päätös kimppaan lähdöstä vielä puuttuu. Ennenkuulumatonta.

Silti vähän epäilyttää. Mikä tekee tästä kerrasta erilaisen aiempiin yrityksiin verrattuna?

Ehkä se on se Siperia, joka opettaa. SDP:n imago on kärsinyt keskinäisestä nahistelusta pitkään, ja moni valtuutettu on lähtenyt ovet paukkuen. Sekoilu kaupunginjohtajan valinnassa muistetaan pitkään. Ja entäpä ryhmä 22:n suorittama vallankumous?

Tällä hetkellä SDP on Imatralla kokoaan pienempi.

Anu Pakarinen anu.pakarinen@uutisvuoksi.fi

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.