Influenssarokotukset käynnistyvät 16. marraskuuta – neuvolan asiakkaiden rokotukset Imatralla urheilutalolla

Tänä vuonna influenssarokotuksia annetaan vain ajanvarauksella. Ajanvaraus on auki jo nyt.

Ella Karttunen

Eksotessa influenssarokotuksen saa tänä vuonna vain ajan varaamalla. Kuvituskuva.
Eksotessa influenssarokotuksen saa tänä vuonna vain ajan varaamalla. Kuvituskuva.

Ajanvaraus kausi-influenssarokotuksen varaamiseksi on avautunut. Influenssarokotuksia aletaan antaa 16. marraskuuta alkaen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) terveys- ja hyvinvointiasemilla. Influenssarokotuksia annetaan vain ajan varanneille.

Eksote kertoo tiedotteessaan, että ajan influenssarokotukseen voi varata sähköisen asiointipalvelun kautta tai puhelimitse numerosta 05 352 2355.

Koronaviruspandemian vuoksi aiempaa tärkeämpää

Eksote kehottaa maakuntalaisia ottamaan kausi-influenssarokotuksen. Koronaviruspandemian vuoksi influenssarokotuksen ottaminen on entistä tärkeämpää. Influenssan ja koronaviruksen yhteisinfektio aiheuttaa todennäköisesti vakavamman taudin kuin nämä virukset aiheuttavat yksinään.

Influenssarokotukseen pitää tulla terveenä. Rokotukseen tulleessa on hyvä käyttää maskia ja pitää turvavälejä.

Influenssarokotuksen saavat ilmaiseksi kaikki 65 vuotta täyttäneet, sairauden tai hoidon vuoksi riskiryhmään kuuluvat, kaikki 6 kk–6-vuotiaat lapset, ikääntyneiden ja vastasyntyneiden lähipiiri, raskaana olevat sekä varusmiespalvelukseen menossa olevat.

Rokotukset

Ohjeita ajan varaamiseen

Influenssarokotuksia aletaan antaa terveys- ja hyvinvointiasemilla 16. marraskuuta alkaen.

Ajan rokotukseen voi varata jo nyt joko sähköisen asiointipalvelun kautta tai puhelimitse numerosta 05 352 2355.

Ajanvarausnumero palvelee maanantaista perjantaihin kello 8–18.

Sähköiseen asiointipalveluun pääsee www.eksote.fi-verkkosivun yläreunusta. Asiointipalveluun tunnistaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Lapsiperheet ja lasta odottavat perheet

Alle vuoden ikäisten lasten influenssarokotusaika pitää varata neuvolan yhteyskeskuksen kautta numerosta 05 352 8502.

16.–20.11. Imatran neuvolan asiakkaat rokotetaan ajanvarauksella Urheilutalolla Kotipolku 2.

Rautjärven, Ruokolahden ja Parikkalan rokotukset hoidetaan ajanvarauksella numerosta 05 352 8502.

Koululaiset

Koululaiset ja heidän perheensä rokottaa kouluterveydenhoitaja ajanvarauksella. Ajan voi varata puhelimitse tai Wilman kautta.

Opiskelijat

Imatralla ja Lappeenrannassa opiskelevat voivat varata influenssarokotusajan asiointipalvelun kautta tai numerosta 05 352 2355.

Lähde: Eksote

Luetuimmat

Kommentoidut