Ammattiopisto Sammon apulaisrehtorin valinnasta syntyi porua — Kuntayhtymä hylkäsi oikaisuvaatimuksen äänestyksen jälkeen

Valitsematta jäänyt nykyinen apulaisrehtori vaati oikaisua tehtyyn valintaan. Valitsijoiden mielestä arviointi tehtiin niin perusteellisesti kuin pystyttiin.

Kai Skyttä

Saimaan ammattiopiston apulaisrehtorin valintaa koskeva jälkipyykki on nyt pesty. Uusi apulaisrehtori aloittaa elokuussa.

Ammattiopisto Sammon apulaisrehtorin viran täytöstä on tehty oikaisuvaatimus ei johtanut toimenpiteisiin. Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän hallitus hylkäsi apulaisrehtori Sakari Kivimäen tekemän oikaisuvaatimuksen äänin 5—3.

Oikaisuvaatimuksen taustalla on näkemys, että valituksi tuli kahdesta hakijasta kokemattomampi ja vähemmän pätevä. Kivimäki katsoo, että esimerkiksi hänen johtamiskokemuksensa ja yhteistyökykynsä on aliarvioitu verrattuna toiseen hakijaan ja toisaalta hakijoiden vertailukriteerit on asetettu tarkoituksenmukaisesti suosimaan valittua hakijaa.

Arviointi tehtiin niin perusteellisesti kuin pystyttiin. - Jouni Kemppi

Sammon koulutuksen järjestävän Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän hallitus valitsi tekniikan apulaisrehtorin virkaan maaliskuussa Pekka Turusen. Kivimäki jäi kahden hakijan välillä tehdyssä valinnassa toiseksi.

Taustalla virkojen yhdistäminen

Apulaisrehtorin virka tuli auki, kun yt-neuvotteluiden seurauksena Sammossa päätettiin yhdistää kaksi tehtävää siirtämällä apulaisrehtorin vastuulle myös laatuasioiden hoito. Apulaisrehtorina on toiminut Kivimäki ja laatupäällikkönä Turunen.

Kuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja Jouni Kemppi (kesk.) ei näe puutteita valintaprosessissa.

— Arviointi tehtiin niin perusteellisesti kuin pystyttiin.

Hallitus laati viran täytön pohjaksi tehtäväkuvauksen. Henkilövalinta perustui valintatyöryhmän haastatteluihin ja rekrytointiyrityksen soveltuvuusarviointiin sekä hakijoiden toimittamiin tietoihin. Valintatyöryhmässä oli koulutuskuntayhtymän hallituksen puheenjohtajisto sekä sihteerinä kuntayhtymän johtaja, Sammon rehtori Antti Lehmusvaara. Valintatyöryhmä esitti hallitukselle Turusen valintaa yksimielisesti.

Hallituksessa näkemykset kuitenkin jakaantuivat, ja Turunen tuli valituksi suljetulla lippuäänestyksellä äänin 6—4.

Uusi apulaisrehtori aloittaa elokuun alussa.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat