Loran Suleyman pyörittää ravintoloita Imatralla, mutta tilanne on kamala — Jos asiakkaita ei ala löytyä, konkurssi on lähellä: ”Stressi näkyy naamasta ja olen henkisesti väsynyt”

Imatralainen ravintolayrittäjä on epätoivoisessa tilanteessa: asiakkaita ei ole ja pian uhkaa konkurssi.

Silva Laakso

Loran Suleyman istuu vakavana Seven Burgerin pöydässä. Edessä on kuppi kahvia, jota tarvitaan yövuoron jäljiltä. 

Seven Burgerin pöydässä vastapäätä istuu väsynyt mies. Loran Suleyman on ollut yön töissä Seven Grillillä, josta lyhyiden unien jälkeen päivä on jatkunut torin toisella laidalla Seven Burgerissa. Väsymys ei tosin johdu pelkästään vähäisestä levosta. Ravintolayrittäjän henkinen kantti on vedetty äärirajoille, sillä asiakkaita ei ole tarpeeksi.

Suleyman perusti Seven Burgerin noin 1,5 vuotta sitten. Hän halusi työpaikan itselleen ja samalla hän pystyi työllistämään muita. Ravintolan remontoimista varten hän joutui ottamaan ison pankkilainan. Kesällä meni vielä ihan siedettävästi, kun turistit kävivät syömässä. Talven synkkyydessä pakkaselle on painunut myös ravintolan talous.

— Se tuntuu pahalta, huokaa Suleyman.

Isot menot, pienet tulot

Suleymanin grilli toimii yöaikaan ja ihmiset tallustelevat sinne yöpalalle ravintolaillan jälkeen. Seven Burger taas on ruokaravintola, joka on auki päiväsaikaan. Pidempään toimineella grillillä on vakioitunut asiakaskuntansa ja se pysyy pystyssä. Uudella ravintolalla menee huonommin. Ruoka pidetään tuoreena buffet-pöydässä, vaikka ruokailijoita ei olisi. Viikonloput ovat vähän parempia, mutta viikolla tilanne on entistä ankeampi.

Kaupungin vuokrat ovat todella korkeat ja sen lisäksi yrittäjä maksaa verot, vakuutukset ja työntekijöidensä palkat.

Suleyman muutti Suomeen Syyriasta 22 vuotta sitten. Hän päätyi Imatralle, jossa on asunut lähes koko sen ajan. Miehellä on täällä perhe, ystäviä ja laaja lähipiiri. Suleymanin veljellä on ravintola Lappeenrannassa ja sillä menee paremmin. Mies ei silti haluaisi lähteä Imatralta.

— Imatralla on koti. Täällä on perhe ja kaverit ja olen tottunut olemaan täällä, Suleyman kertoo.

Ei vapaapäiviä tai lomia

Suleyman kertoo tekevänsä kovasti työtä. Käytännössä hän työskentelee ravintoloissaan joka päivä, lomia tai vapaita on tullut pidettyä viimeisen 11 vuoden aikana olematon määrä. Työn tekeminen on Suleymanille äärimmäisen tärkeää ja hän on siitä ylpeä. Periksi antaminen ei myöskään ole vaihtoehto. Vaikka ravintola menisi nurin, jotenkin siitäkin selvitään. Hän sanoo oppineensa lujan työmoraalin jo omalta perheeltään.

— En ole ihminen joka antaa periksi. Miun isä ja ukkikin tekivät aina paljon töitä.

Ravintolan huono taloustilanne aiheuttaa kuitenkin hirvittävästi stressiä.

— Se on miun perheelle raskasta. Stressi näkyy naamasta ja olen henkisesti hirveän väsynyt, Suleyman kertoo.

Silva Laakso

Ravintolassa ruokaa voi tilata listalta tai syödä noutopöydästä.

Konkurssi uhkaa pian

Suurimmat onnistumisen tunteet Suleyman kokee työssään asiakkaiden kanssa. Siksi surettaakin, että moni vanhasta tottumuksesta valitsee isot ketjuravintolat, esimerkiksi Rosson, sen sijaan, että tukisivat pienempiä ravintoloita.

— Me yritämme parhaamme ruoan ja asiakaspalvelun kanssa. Vaikka olisi kiire, olemme hyvällä mielellä.

Suleymanin hartain toive on, että ihmiset tulisivat syömään. Kaupungilta hän toivoo myös Imatrankosken torialueen kehittämistä ja lisää vuokralaisia. Ympärillä olevat tyhjyyttä kumisevat tilat kun eivät ainakaan houkuttele ihmisiä paikalle.

Jos asiakkaita ei ala löytyä, menee Seven Burger kiinni. Varmaan aika pian, yrittäjä toteaa. Tämä on hätähuuto, jonka hän toivoo mahdollisimman monen kuulevan.

— En ole täydellinen, mutta yritän parhaani, Suleyman sanoo.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset