Henkilöstön oireilu paljasti sisäilmaongelman Vuoksenniskan koululla – Tutkimuksissa löydettiin sieniin ja homeeseen viittaavia löydöksiä

Korjauksia tehdään syyslomaviikolla. Rakennuksen ulkoseinään tehdään myös rakenneavaus.

Kai Skyttä

Vuoksenniskan koululla on paljastunut sisäilmaongelma. Arkistokuva.
Vuoksenniskan koululla on paljastunut sisäilmaongelma. Arkistokuva.

Vuoksenniskan koulukeskuksessa tehdyissä sisäilmatutkimuksissa on paljastunut korjausta vaativia ongelmia. Imatran kaupungin tiedotteessa kerrotaan, että selvitykset käynnistettiin, koska henkilökunta oireili koulukeskuksen vanhalla puolella sijaitsevassa A-rakennuksessa, erityisesti toisen kerroksen tiloissa.

Raklamit Oy:n syksyn aikana tekemissä tutkimuksissa ikkunoiden ympäristössä löydettiin ulkoseinän eristekerroksissa, kahden kivirakenteen välissä sieniin ja homeeseen viittaavia mikrobilöydöksiä.

Kolmesta vaurionäytteestä löytyi kosteusvaurioon viittaavia mikrobeja, loput 11 näytettä viittaavat rakenteen ikääntymiseen ja vuotoilman aiheuttamaan kasvustoon, kertoo Imatran kaupungin tila- ja turvallisuuspäällikkö Sami Turunen tiedotteen mukaan.

Tutkimustuloksia käsiteltiin torstaina kaupungin sisäilmatyöryhmässä. Koulun syysloman aikana yhdessä luokkahuoneessa tehdään rakenteen ilmanvuotomittaus ja korjataan mahdolliset ilmavuodot. Korjaukset toimivat kaupungin mukaan pilottina muille tiloille. Lisäksi ulkoseinään tehdään rakenneavaus. Tiloja ei toistaiseksi suljeta tai eristetä.

Tiloista on jo viikko sitten otettu lisää näytteitä, joiden tulokset valmistuvat syysloman jälkeen.

Luetuimmat