Lapset ja nuoret pääsevät taas harrastamaan – Imatra avaa koulujen liikuntatiloja, joidenkin ryhmien vuoroihin voi tulla muutoksia

Koronarajoituksia on noudatettava edelleen.

Kanerva Jalarvo

Mansikkalan koulukeskuksessa on aiemmin voinut harjoitella jopa kuusi erilaista harrastajaryhmää samaan aikaan.
Mansikkalan koulukeskuksessa on aiemmin voinut harjoitella jopa kuusi erilaista harrastajaryhmää samaan aikaan.

Imatra sulki kouluilla olevia liikuntatiloja ennen joulua, koronan takia.

Nyt niitä ollaan jälleen avaamassa – jollei tule uusia koronaohjeistuksia.

Tällä tietoa tiloja avataan ensi viikon maanantaista, eli 25. tammikuuta lähtien.

Osa harrasteryhmistä joutuu kuitenkin siirtymään väliaikaisesti muualle – tavallisesti Mansikkalan koulukeskuksessa on voinut harjoitella jopa kuusi erilaista harrastajaryhmää samaan aikaan, mutta koronan takia ryhmille on saatava lisää väljyyttä.

Osa vuoroista siirretään muille kouluille. Kaupunki on tällä viikolla yhteydessä kaikkiin niihin seuroihin, joiden vuorot tai harrastuspaikat muuttuvat väliaikaisesti, kertoo hyvinvointipalveluiden päällikkö Arja Kujala tiedotteessa.

Koronaohjeet muistettava edelleen

Koska koko Etelä-Karjala on edelleen koronan kiihtymisvaiheessa, kaikilta liikuntatilojen käyttäjiltä edellytetään koronaohjeiden noudattamista.

12-vuotiaiden ja sitä vanhempien on käytettävä maskeja ja huolehdittava turvaväleistä harrastustiloihin saavuttaessa. Harjoitustilanteessa maskeja ei tarvitse käyttää.

Luetuimmat