Kaatuminen johti kuljettajan kuolemaan Imatralla lauantaina — Ajot keskeytettiin

Kuljettaja vietiin kaatumisen jälkeen loukkaantuneena sairaalan ja hän menehtyi vammoihinsa myöhemmin illalla. Poliisin mukaan uhri ei ollut suomalainen.

Kai Skyttä

Yksi kuljettaja kaatui ja loukkaantui ja ajot päätettiin sen takia lauantaina keskeyttää. Kuva on otettu aiemmin päivällä eikä liity kaatumiseen
Yksi kuljettaja kaatui ja loukkaantui ja ajot päätettiin sen takia lauantaina keskeyttää. Kuva on otettu aiemmin päivällä eikä liity kaatumiseen

Yksi kuljettaja kaatui ja loukkaantui Imatran ajojen lauantai-illan toiseksi viimeisessä lähdössä ja vielä jäljellä ollut sivuvaunuluokka päätettiin jättää ajamatta.

— Kuljettaja kaatui ja loukkaantui ja hänet vietiin sairaalaan. Ajot päätettiin sen takia keskeyttää, kertoi kilpailunjohtaja Kai Pasanen pian tapahtuneen jälkeen.

Myöhemmin illalla kisajärjestäjät kertoivat kuljettajan menehtyneen kaatumisessa saamiinsa vammoihin.

Onnettomuus tapahtui Superbike-luokan lähdössä kuudennella kierroksella. Imatralla oli satanut vettä ja rata oli liukas ja märkä.

Suomen Moottoriliitto on perustanut onnettomuuden johdosta tutkijalautakunnan. Myös poliisi tutkii onnettomuutta. Poliisin mukaan uhri ei ollut suomalainen.

Imatran Moottorikerho ja lajin kattojärjestö Suomen Moottoriliitto ovat tiedottaneet ottavansa osaa kilpailijan omaisten ja kanssakilpailijoiden suruun.

Artikkelia korjattu tiedolla kuljettajan menehtymisestä klo 22.59.

Lisätty tietoja onnettomuudesta ja sen tutkinnasta su klo 6.05.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset