Omainen huolissaan hoidon tasosta Eksoten palveluasumisyksikkö Niemelässä — tehnyt kantelun aluehallintovirastoon ja muistutuksia Eksotelle

Omainen kritisoi hoidon tasoa ja lääkintäkäytäntöjä.

AOP

Omainen on huolissaan hoidon tasosta palveluasumisyksikkö Niemelässä. Kuvituskuva.
Omainen on huolissaan hoidon tasosta palveluasumisyksikkö Niemelässä. Kuvituskuva.

Omainen on tehnyt Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirille kaksi muistutusta hoidosta palveluasumisyksikkö Niemelässä Simpeleellä. Muistutukset koskevat erään asukkaan yksikössä saamaa hoitoa.

Omainen kritisoi muistutuksissaan muun muassa hoidon ja huolenpidon tasoa sekä vallitsevia lääkintäkäytäntöjä.

Ensimmäinen muistutus lähti Eksotelle kesäkuun alkupuolella. Eksoten vastauksessa ilmoitettiin, että asian käsittely tapahtuu kesälomien jälkeen.

Kuluneella viikolla omainen teki Eksotelle toisen muistutuksen. Hän toivoo Eksoten tutkivan, onko yksikössä annettu perushoito asukkaalle sopivaa. Omainen haluaa myös, että asukkaalle tehdään uusi moniammatillinen hoito- ja palvelusuunnitelma. Myös lääkityksen sopivuus asukkaalle pitää omaisen mielestä selvittää.

Hoivajohtaja Taina Jaako Eksotelta toteaa, että saapuneisiin muistutuksiin on tavoitteena vastata neljän, viimeistään kahdeksan viikon kuluessa. Kesäloma-aikana vastauksen saaminen voi joskus myöhästyä.

— Muistutuksen kohteena oleviin asioihin pyydetään esimieheltä ja työntekijöiltä selvitykset. Muistutukset ja niihin tehdyt vastineet käsitellään yhdessä henkilöstön kanssa. Muistutusten ja palautteiden pohjalta pyrimme kehittämään toimintaamme, toteaa Jaako.

Omainen on kannellut Niemelässä annetusta hoidosta myös Etelä-Suomen aluehallintovirastoon sekä ollut yhteydessä Ihmisoikeuskeskukseen.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset