Oma elämä vaiheessa ja isyys edessä — siinä oli miettimistä kuusi vuotta sitten juniorikiekkoilija Henry Karjalaiselle

Nyt 22-vuotias Henry Karjalainen on viisivuotiaan Jessican isä, ja arki sujuu hyvin. Tyttären syntymä ja vanhemmuus ovat kasvattaneet ja opettaneet ajattelemaan asioita tavalla, joista harvalla ikätoverilla on kokemusta.

Mika Strandén

Jessica on Henry Karjalaiselle yksi syy unohtaa harmittavat asiat nopeasti.

Viisivuotias Jessica tanssii keittiön lattialla. Hän pyörii niin, että pääkin menee pyörälle ja on pakko käydä pitkälleen. Jessicaa naurattaa. Niin naurattaa myös tytärtään katselevaa Henry Karjalaista, 22.

— Jessica on tuonut niin paljon iloa meille sekä kaikille meidän lähellämme.

Runsas viisi vuotta sitten, heinäkuisena keskiviikkona, Henry Karjalainen oli menossa Etelä-Karjalan keskussairaalaan tyttöystävänsä kanssa.

Mika Strandén

Henry ja Jessica Karjalainen viihtyvät hyvin ulkoleikeissä, niin kotipihalla kuin leikkipuistoissa.

Nuori mies käveli sisään ja oli jäänyt siihen käsitykseen, että edessä on tyttöystävän raskauden tarkastuskäynti. Olihan laskettuun aikaan vielä kymmenisen päivää. Käsitys osoittautui vääräksi, kun tyttöystävä ja lääkäri puhuivat synnyttämään tulosta.

— Siinä kolahti, että nyt on tosi kyseessä.

Itse olin 16, ja joutuisin huolehtimaan kokonaisesta ihmiselämästä. Omakin elämäni oli aika vaiheessa.

Oli selvää, että Karjalainen osallistuu synnytykseen. Tilanne tuli ja meni niin äkkiä, että sitä oli vaikea tajuta. Tunnin päästä sairaalaan saapumisesta 16-vuotias Karjalainen oli pienen tyttövauvan isä.

— Jessica oli ensin hetken äitinsä sylissä. Sitten kylvetin ja puin hänet ja kapaloimme kätilön kanssa. Sitten sain hänet syliini.

Puhuminen auttoi ensihämmennykseen

Jessica antoi itsestään ensimmäiset merkit, kun hänen vanhempansa olivat seurustelleet vuoden verran. Kun tyttöystävä kertoi asiasta, hämmentyneen Karjalaisen ensituntemukset kieppuivat myönteisen ja kielteisen rajamailla. Hän kuvaa reaktiotaan tietynlaiseksi peloksi, mutta korjaa sanan pian säikähdykseksi.

— Itse olin 16, ja joutuisin huolehtimaan kokonaisesta ihmiselämästä. Omakin elämäni oli aika vaiheessa. Pystyisikö lapselle antamaan sen, mitä toivoisi? Karjalainen muistelee ajatuksiaan.

Hän oli tuolloin kauppakoulun ensimmäisellä luokalla ja juniorijääkiekkoilija. Tyttöystävä Janina Latto valmistautui ylioppilaskirjoituksiin.

— Totta kai lapsen saaminen on iso ja hieno asia. Mutta en osannut ehkä ajatella asiaa niin pitkälle ja järkevästi.

Tilanteen sulattelussa auttoi puhuminen. Ensin pari keskusteli paljon keskenään. Sitten he ottivat mukaan molempien vanhemmat. Vanhemmille kertominen hermostutti, ja sitä piti ensin suunnitella ja harjoitella. Kaikki meni kuitenkin hyvin.

— Saimme vanhemmilta täyden tuen asiaan ja tiesimme, että saamme kaiken tarvittavan avun.

Lähimmät kaverit saivat kuulla myöhemmin, kummiudesta kysymisen muodossa. Laajasti tieto lähti leviämään, kun Henryn jääkiekkopelejä katsomassa käyneen Janinan raskaus alkoi näkyä. Läheisiltä tuli tukea, ja kielteisiä ajatuksia vain joiltakin kavereiden vanhemmilta. Se ei haitannut.

— Tiesimme, mitä mieltä meidän läheiset ihmisemme ovat.

Aikuistuminen alkoi jo synnytysosastolla

Mika Strandén

Perhe on muuttanut hiljattain uuteen kotiin, ja Jessica pääsee kokeilemaan isän kanssa uusia leikkipaikkoja.

Jessica istuu isän sylissä ja leikkii tämän hupparinnauhoilla. Karjalainen sanoo aikuistuneensa jollakin tasolla jo heti sillä hetkellä, kun Jessica syntyi.

— Se oli ehdottomasti elämäni paras hetki. Ei ole tullut, enkä usko että tuleekaan asiaa, joka olisi edes lähellä.

Kasvaminen ja kypsyminen ovat jatkuneet koko isyyden ajan. On tullut kyky ottaa vastuuta muista. On oppinut ymmärtämään, mitkä asiat ovat tärkeitä ja mitkä eivät ole itsestäänselvyyksiä. Arvojärjestyksessä ovat nousseet esimerkiksi toisten ihmisten tunteet.

Harmituksen aiheista pääsee entistä paremmin ylitse.

— Jokaisesta vastoinkäymisestä ei voi laittaa päätä pensaaseen, elämässä on paljon isompiakin asioita. Jos jääkiekossa on huono päivä, ei sitä voi näyttää, kun kotona on ihminen, joka rakastaa ja jota itse rakastaa.

Nuori perhe ei muuttanut yhteen heti

Perhe muutti yhteen, kun lapsi oli parivuotias. Aluksi äiti ja tytär asuivat Janinan lapsuudenkodissa Taipalsaarella. Henry vietti heidän kanssaan paljon aikaa, mutta päivittäin kaupungin ulkopuolelle kulkeminen ei onnistunut. Kun Jessica oli puolivuotias, tytär ja äiti muuttivat lähelle, Henryn ja hänen äitinsä uusperheen naapuriin.

Ensimmäisen yhteisen kodin vanhemmat perustivat 19- ja 21-vuotiaina. Alkuun kaikilla oli totuttelemista.

— Janinalla siihen, että minä olen nurkissa pyörimässä. Ja minulla siihen, että Jessica menee aikaisin nukkumaan, ja piti olla hiljaa.
Kaikki kuitenkin tottuivat, ja arki on rullannut. Tuntuu oikealta, ettei yhdessä asumista kiirehditty.

Pikkulapsikokemusta Karjalaiselle oli kertynyt ensimmäisen sisaruksen syntyessä. Hänen isänsä sai uuden vaimonsa kanssa lapsen, kun Henry oli koulussa kuudennella luokalla.

Mika Strandén

Oman lapsen syntymä on elämän paras hetki myös Henry Karjalaiselle.

— Silloin näin läheltä, kun pieni lapsi kasvoi.

Lapsista hän on aina pitänyt ja ehkä ajatellut joskus toivovansa omiakin.

— Ainakaan en ole ajatellut, etten haluaisi lapsia.

Jessica kertoo piirtämisen parhaaksi yhteiseksi puuhaksi isän kanssa. Isä nauttii erityisesti ulkoleikeissä keksityistä kaksikon omista jutuista. Jessican mukaan isä viihtyy hyvin myös Legojen parissa. Nykyään sujuvat myös yhteiset pyörälenkit ja pallopelit.

— Oikeastaan kaiken ajan, joka ei mene jäähallilla kiekon parissa, olen perheen kanssa yhdessä.

Jääkiekon takia Jessica on tottunut viettämään paljon aikaa myös kahdestaan äitinsä kanssa sekä isovanhempiensa kanssa. Kun tytär pörrää kuin sähikäinen, on eduksi että sekä nuorilla vanhemmilla että isovanhemmilla riittää virtaa juosta mukana.

— Mutta varmasti jokainen jaksaa touhuta oman lapsensa kanssa, Karjalainen sanoo.

Hän vie tytärtään paljon myös leikkipuistoihin, joissa voi leikkiä toisten lasten kanssa. Lähimmistä kavereista vertaistukea ei saa, sillä heillä ei vielä ole lapsia.

Ei luopumista, vaan soveltamista

Mika Strandén

Henry Karjalainen pelasi viime talvena SM-liigapelejä SaiPassa.

Henry Karjalainen ei tarvitse miettimisaikaa luetellakseen tavoitteitaan isänä. Hän haluaa saada lapsen tuntemaan olonsa turvalliseksi ja tietävän, että on monia ihmisiä, jotka rakastavat ja haluavat vain parasta. Hän haluaa tyttären voivan luottaa häneen sekä muihin ihmisiin. Hän haluaa antaa lapselle mahdollisuuden tehdä asioita, joista tämä pitää.

Karjalainen uskoo käsittelevänsä vanhemmuuttaan oman isäsuhteensa kautta.

— Sitä kautta ajatusmaailma, sekä positiiviset että negatiiviset asiat, ovat varmasti tulleet. Kaikki ratkaisut pyrin tekemään lasta ajatellen.

Hän haluaa opettaa pieniä ja tärkeitä asioita, kuten kiitos ja moi. Sekä isoja ja tärkeitä asioita, kuten vaikkapa kaikkien ihmisten samanarvoisuutta.
Karjalainen sanoo osaavansa olla myös tiukka.

— Kun sanon ei, se on ei.

Perinteinen opiskelijaelämä on jäänyt nuorelta mieheltä elämättä. Opiskeluvuosina elämässä oli koulu, kiekko ja Jessica, ja niissä oli vähintäänkin riittävästi.

— En ole voinut mennä ja touhuta niin kuin haluan. Mutta se ei välttämättä ole yhtään huono asia.

Karjalainen ei puhu mistään luopumisesta, vaan soveltamisesta. Sen vastapainoksi on myös saanut paljon sellaista, mikä monelta ikätoverilta puuttuu.

— Olen kasvanut paljon, ja pystynyt ajattelemaan asioita toisella tavalla.

Nykyään kaveritkin ymmärtävät perheellisen miehen elämäntilannetta. Siinä vuodet ovat auttaneet, sillä aluksi kaikkien ymmärrys ei ehkä riittänyt.
Ilman Jessicaa Karjalaisen elämä ja persoona olisivat ihan toisenlaiset. Niin erilaiset, ettei sitä osaa edes kuvitella.

— Ei ole kyllä harmittanut hetkeäkään.

Henry Karjalainen
Syntynyt Lappeenrannassa 1995.
Opiskellut merkonomiksi.
Pelannut jääkiekkoa puoliammattilaisena SaiPassa Lappeenrannassa, Ketterässä Imatralla ja TuTossa Turussa. Etsii tällä hetkellä joukkuetta, jossa pelata.
Asuu avopuolisonsa Janina Laton ja lapsensa Jessica Karjalaisen kanssa Lappeenrannan Tirilässä.
Rakastaa perhettään ja läheisiään.
Inhoaa epäonnistumisia.
Ihmettelee nykymaailman tilaa, kuten terrori-iskuja ja -uhkia.



Luetuimmat

Uusimmat uutiset