Pahoinpitelyitä, luvattomia kokkoja ja yksi hukkunut — Näin juhannus sujui Etelä-Karjalassa tänä vuonna

Lämpimät säät poikivat runsaasti tehtäviä poliisille ja pelastuslaitokselle juhannuksen aikaan. Poliisia työllisitivät lukuisat pahoinpitelytapaukset.

Mika Strandén

Pelastuslaitoksella riitti juhannuksena töitä myös vesillä. Kuvituskuva.

Juhannus sujui Etelä-Karjalassa tänä vuonna vaihtelevasti.

Lämpimän sään ansiosta tehtäviä syntyi runsaasti niin poliisille kuin pelastuslaitoksellekin.

Poliisin tietoon oli maanantaiaamuun mennessä tullut yksi ilmoitus hukkuneesta henkilöstä. Poliisin tiedotteen mukaan mies oli lähtenyt torstai-iltana uimaan Lappeenrannan Rauhan edustalla olevasta saaresta. Hänet löydettiin myöhemmin rantavedestä, eikä häntä saatu elvytyksestä huolimatta pelastettua.

Etelä-Karjalassa tapahtui juhannuksen aikaan useita pahoinpitelyitä. Rikoskomisario Ville Lahden arvion mukaan lämmin juhannus yhdistettynä alkoholin käyttöön poiki poliisille runsaasti tehtäviä.

Rattijuoppoja oli juhannusaattona liikenteessä poliisin mukaan Lappeenrannassa ja Lemillä. Myös juhannuspäivänä poliisi tavoitti kaksi rattijuoppoa, Imatralla ja Parikkalassa.

Rikoskomisario Ari Järveläinen kertoo, että tämä oli poliisin näkökulmasta normaali ja tyypillinen juhannus.

—Yhdellä hukkuneella selvittiin tämä juhannus, joka toki sekin on liikaa. Keli oli kuitenkin noin lämmin, niin hyvä, ettei enempää hukkuneita ollut. Hyvä keli aina aktivoi vesillä liikkumista, hän kertoo.

Juhannuksen paluuliikenne oli vilkasta eilen, Antti Hietamies Kaakkois-Suomen poliisista kertoo.

—Jonkin verran ylinopeutta oli, mutta ajokortteja ei otettu pois. Illansuusta rupesi liikenne hiipumaan sinä kello 20 aikoihin.

Etelä-Karjalan pelastuslaitos sai juhannuksen aikaan hälytyksiä maastopaloista, jotka osoittautuivat kokoiksi. Juhannusaattoiltana pelastuslaitos sammutti maastopaloa Savitaipaleella ja Ruokolahdella, ja juhannuspäivän puolella aamuyöllä Luumäellä.

Sunnuntaina Etelä-Karjalan pelastuslaitos sai hälytyksen kello 12.31 Ruokolahden Kaiturinpäästä, jossa paloi sauna.

Päivystävän palomestarin Juuso Punnosen mukaan sauna oli ollut täyden palon vaiheessa, mutta hän ei osannut maanantaina sanoa, paloiko sauna kivijalkaan asti.

Ihmisiä ei ensi tiedon mukaan ollut vaarassa, ja palo saatiin rajattua niin, ettei viereiset rakennukset kärsineet vaurioita.

—Ympäristöä oli vähän palanut, eli se oli samalla myös maastopalo, Punnonen kertoo.

Saunaa oli lämmitetty edellisenä päivänä, ja palo saattoi mahdollisesti johtua siitä.

Koko maakunnassa oli juhannuksen aikaan voimassa metsäpalovaroitus, joten kokkoja ei olisi saanut sytyttää lainkaan. Tämän ihmiset olivat Punnosen mukaan sisäistäneet melko hyvin.

—Pääsääntöisesti ihmiset olivat yhteistyömielin, eikä piittaamattomuutta ollut havaittavissa. Tietämyyttä vähän oli, vaikka asiaa oli mediassakin pyöritelty.

Pelastuslaitoksella oli juhannuksen aikaan kokkojen lisäksi tehtäviä myös vesillä. Lauantaina vesillä ajelehti muun muassa 15-metrinen vene Puumalassa, vesijetti ja soutuveneitä.

Torstaina Imatran Immalanjärvellä soutamassa olleet mies ja nainen joutuivat illan suussa veden varaan ja olivat hukkumisvaarassa. Paikalle osunut moottoriveneilijä auttoi soutajat matalikolle. Myös soutuvene saatiin hinattua takaisin rannalle.

Päivystävän palomestarin mukaan juhannus oli pelastuslaitokselle melko normaali juhannus.

—Tehtäviä oli normaalia enemmän, mutta ei mitään katastrofaalista.

Juttua muokattu 24.6. kello 09.09, lisätty Ari Järveläisen, Antti Hietamiehen sekä Juuso Punnosen kommentit.

Uusimmat uutiset