Luonnon kuivuuteen auttavia reippaita sateita ei ole luvassa Etelä-Karjalassa ainakaan viikkoon

Perjantaina sataa vähän, mutta sadekuurot ovat hyvin lyhyitä ja paikallisia, sanoo meteorologi Sini Tenhunen.

AOP

Moni odottaa sateita, mutta kunnollisia sateita ei ole näköpiirissä ainakaan viikkoon, ainoastaan pienempiä paikallisia sadekuuroja. 

Luonto huutaa vettä, mutta reipasta luonnon kastelevaa sadetta ei ole näköpiirissä Kaakkois-Suomessa ainakaan viikkoon, eikä sen pidemmälle ole esittää luotettavia ennusteita, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Sini Tenhunen.

Perjantaina voi tulla paikoitellen hyvin pieniä sadekuuroja, mutta niillä ei ole kuivuuteen vaikutusta. Vettä saattaa ripautella myös lauantaina, mutta vieläkin vähemmän kuin perjantaina. Sunnuntai, maanantai ja tiistai ovat kokonaan sateettomia.

Seuraavan kerran kaakossa on odotettavissa paikallisia sadekuuroja ensi keskiviikkona, mutta myös nämä sateet ovat erittäin lyhyitä ja paikallisia.

Suomessa on lähipäivinä jonkin verran saderintamia, mutta ne kiertävät Etelä-Karjalan pohjoispuolelta, eivätkä isommat sateet yllä kaakkoon saakka, Tenhunen sanoo.


Maanantaina sää viilenee tuntuvasti ja tiistai on viikon kylmin päivä

Perjantai ja lauantai ovat vielä alkuviikon kaltaisia lämpimiä päiviä, mutta sunnuntaina sää alkaa viilenemään, kun kylmä ilmamassa liikkuu pohjoisesta etelään. Sunnuntaina kaakossa on lämmintä enimmillään 23 astetta.

Maanantaina ilma viilenee koko massa rajusti ja koko alkuviikko aina keskiviikkoon saakka on viileää, kylmimmillään vain 10-15 astetta. Tiistai on alkuviikon kylmin päivä, keskimäärin vain 14 astetta. Keskiviikkona lämmintä on enimmillään 17 astetta.


Viikon kuluttua torstaina on taas lämmintä

Ensi viikon torstaina lämpötilat lähtevät jälleen nousuun lounaasta alkaen. Viikon kuluttua lämpömittari näyttää jälleen 20 astetta tai jopa hieman yli. Lämpöä voi olla enimmillään jopa 23 astetta.

—Ensi vikon lopulla ilmamassa taas lämpenee. Lounaassa ja etelässä voidaan rikkoa hellerajoja, mutta kaakossa lämpötila jää enimmillään 24 asteeseen.

—Tämän pidemmälle ei lämpötiloja tai sateen todennäköisyyttä pysty luotettavasti ennustamaan, sanoo Tenhunen.

Meteorologin mukaan tämän hetken kuivuus on harvinaista. Edellisestä vastaavasta kuivasta alkukesän jaksosta on lähes 20 vuotta.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset