Työttömien määrä väheni Imatralla, mutta samoin teki myös uusien työpaikkojen määrä — Koko Kaakkois-Suomessa työttömien määrä väheni ja työpaikkojen määrä kasvoi

otto ponto

Työrukkasia vedettiin käsiin edellisvuotta enemmän.
Työrukkasia vedettiin käsiin edellisvuotta enemmän.

Kun vertaa tämän vuoden huhtikuuta viime vuoden vastaavaan, työttömien määrä laski kaikissa Kaakkois-Suomen seutukunnissa, tiedottaa Kaakkois-Suomen Ely-keskus.

Samalla työpaikkojen määrä kasvoi.

Suhteellisesti mitaten kaikkein positiivisimmalla tavalla kehittyi Etelä-Karjala. Maakunnassa oli peräti 18,7 prosenttia vähemmän työttömiä kuin vuosi sitten. Vertailun vuoksi koko maassa työttömiä oli 9,8 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Imatran seudulla työttömien määrä väheni 294 henkilöllä ja Lappeenrannan seudulla 780 henkilöllä.

Myös pitkäaikaistyöttömien ja nuorten työttömien määrä väheni, kaakossa oli 31 prosenttia vähemmän pitkäaikaistyöttömiä ja kuusi prosenttia vähemmän nuoria työttömiä, kuin vuosi sitten.

Työpaikat lisääntyivät, paitsi Imatralla

Lisäksi uusien, avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi. Koko Kaakkois-Suomessa niitä oli tarjolla 13 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten, eniten Kouvolan (19 prosenttia) ja Lappeenrannan seudulla (18 prosenttia).

Sen sijaan Imatran seutukunnassa avointen työpaikkojen määrä laski 15 prosentilla.

Eniten uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin myyjille, lähihoitajille, mainosten jakajille, toimisto- ja laitossiivoojille, ravintola- ja suurtaloustyöntekijöille sekä sairaanhoitajille.


Tarkempia tietoja löytyy täältä.

Muokattu jutun sanamuotoa klo 14.00.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset