Imatran kaupunki ostaa takaisin ison tontin Kohonkankaantien varresta Ukonniemestä: Puheet hirsikylästä ovat vaimenneet

Tontin rakennusoikeus on liki 4 000 neliötä. Venäläiset sijoittajat vetäytyivät rakennushankkeesta vähäisen kysynnän takia.

Anu Pakarinen

Rakentamatta jäänyt 13 000 neliön lomaosaketontti sijaitsee vastapäätä Saimaa Life -lomakylää. Omistajat ovat samat.
Rakentamatta jäänyt 13 000 neliön lomaosaketontti sijaitsee vastapäätä Saimaa Life -lomakylää. Omistajat ovat samat.
Saimaa Life -lomakylässä käy niin urheilijoita kuin tavallisia lomalaisiakin, kertoo Vitali Vanhanen.
Saimaa Life -lomakylässä käy niin urheilijoita kuin tavallisia lomalaisiakin, kertoo Vitali Vanhanen.
Hotelli Rento on toiminut Kohonkankantien varressa neljän vuoden ajan.
Hotelli Rento on toiminut Kohonkankantien varressa neljän vuoden ajan.

Ukonniemen Kohonkankaantien hirsikylähanke etenee kituliaasti, jos ollenkaan.
Alueelta ei ole luovutettu viime vuosina yhtään tonttia.
Pikemminkin suunta on päinvastainen, sillä Imatran kaupunki valmistautuu ostamaan takaisin rakentamatta jääneen lomaosaketontin, jonka se myi viisi vuotta sitten Kohonkankaan Villat -nimiselle kiinteistöosakeyhtiölle.

Aiemmin valmistunut kohde riittää

Kiinteistöosakeyhtiön omistaa kaksi venäläistä sijoittajaa.
Samat yksityishenkilöt omistavat Kohonkankaantien varteen rakennetun Saimaa Life -lomakylän, jossa on 25 vuokrattavaa lomahuoneistoa.
Venäläissijoittajien tarkoituksena oli rakentaa lisää lomahuoneistoja ostamalleen naapuritontille.
Perustuksia oltiin jo tekemässä, kun hanke keskeytyi vuonna 2013. Jatkoinvestoinnista luovuttiin Saimaa Lifen huoneistojen odotettua vähäisemmän kysynnän takia.
— Onneksi nykyiset huoneistot on saatu täyttymään. Käyttöaste on kasvussa koko ajan. Tässä vaiheessa ei nähdä kuitenkaan merkkejä, että kapasiteettia olisi järkevää lisätä, sanoo kiinteistöosakeyhtiön asiainhoitaja ja Saimaa Life -lomakylän käytännön toiminnasta vastaava Vitali Vanhanen.

Kauppoja hierottu pitkään

Tyhjän pantiksi jäänyt 13 000 neliön lomaosaketontti halutaan myydä nyt takaisin Imatran kaupungille.
Tontin rakennusoikeus on varsin suuri, lähes 4 000 kerrosneliötä.
— Kaupoista on neuvoteltu kesästä saakka, kertoo Imatran kaupungingeodeetti Sini Pekkala.
Viisi vuotta sitten tontti maksoi 400 000 euroa.
Nyt hinta on viidenneksen pienempi.
Kaupunkikehityslautakunta päätti joulukuussa, että tontti ostetaan takaisin ensi vuoden aikana 320 000 eurolla, mikäli Imatran kaupunginvaltuusto myöntää tähän rahoituksen.
Kauppaa pidetään Ukonniemen kehittämisen kannalta perusteltuna. Tontti halutaan laittaa uudelleen jakoon, jotta alueelle saataisiin toteutettua lisää majoituskapasiteettia muun muassa läheisten urheilupaikkojen käyttöön.

27 000 kerrosneliötä vapaana

Tonttien puutteeseen rakentaminen ei tyssäisi muutenkaan, sillä niitä Kohonkankaantien varressa riittää. Rakennusoikeutta on käyttämättä peräti 27 000 kerrosneliön edestä.
Vertailun vuoksi: Kohonkankaantien varren jo toteutuneissa kohteissa on yhteensä 3 700 neliötä.
Kaupunkikehitysjohtaja Topiantti Äikäs ei ole kuitenkaan menettänyt toivoaan alueen rakentumisesta. Hänen mukaansa tontteja kohtaan on ”varovaista mielenkiintoa”. Vetoapua toivotaan Imatra base campista, joka aloittaa kaupungin tonttien valtakunnallisen markkinoinnin ensi vuonna.
— Markkinoinnin tehostamisen keinoin tähdätään siihen, että alue lähtee kehittymään toivotulla tavalla, Äikäs sanoo.

Puheet hirsikylästä vaimenneet

Vielä muutamia vuosia sitten Kohonkankaantien varteen kaavailtiin Länsi-Euroopan suurinta hirsikylää.
Veturina piti olla Kuusamon hirsitalot -osakeyhtiö, jonka Imatran kaupunki valitsi vuonna 2012 kehittämään Kohonkankaan aluetta.
Yhtiön oli määrä etsiä alueelle ulkopuolisia investoijia ja koordinoida enimmillään jopa 100 miljoonan euron hankekokonaisuutta.
Paljon laskettiin venäläisturistien varaan, joiden tulva näytti loputtomalta. Sitten suhdanteet muuttuivat.

Suhdanteet ratkaisevat tahdin

Kuusamon hirsitalot ennätti toimittaa alueelle hirsihotelli Rennon rakennuksen sekä osan Saimaa Life -lomakylän rakennuksista. Sen jälkeen puheet hirsikylästä ovat vaimenneet.
— Hiljaista on ollut. Suhdanteiden mukaan asiat yleensä etenevät, ja siinä kävi sitten näin. En näe mitään nopeaa etenemistä jatkossakaan, sanoo Kuusamon hirsitalojen toimitusjohtaja Arto Orjasniemi.
Jos kysyntä elpyy, yhtiö myy hirsitalojaan alueelle mieluusti. Tämän suurempaa aktiviteettia Orjasniemi ei tällä erää lupaa.

YIT:n hanke yhä jäissä

Imatran kaupungilla on Ukonniemen kehittämisestä yhteistyösopimus myös rakennusliike YIT:n kanssa.
YIT sitoutui tietyin edellytyksin rakentamaan Ukonniemeen ja Imatran kylpylän ympärille 150 lomaosaketta, joista valmiina on noin sata.
Kauppa ei ole käynyt aivan odotetusti, sillä huoneistoista vajaat 30 on myymättä, kertoo YIT:n Savo-Karjalan aluejohtaja Jani Knuuttila. Selitystä haetaan tässäkin tapauksessa päämarkkina-alue Venäjän laihoista viime vuosista.
Laimea kysyntä on hidastanut myös uusien rakennushankkeiden aloitusta. YIT:n pitäisi rakentaa Imatran kylpylän kylkeen vielä yksi chalets-kerrostalo. Tiedossa on ainoastaan takaraja: Imatran kaupungin rakennuslupaan myöntämän jatkoajan mukaan valmista tulee olla 2022 keväällä.
Vetoapua toivotaan nyt Imatran kylpylän allasosaston laajennuksesta, joka valmistuu ensi kesänä.
— Katsotaan tilannetta sen jälkeen. Jatkosuunnitelmia uusista hankkeista ei tällä hetkellä ole. Yritetään ensin saada nykyiset huoneistot myytyä, Jani Knuuttila summaa.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut