Tärinää, hirsien natinaa ja erikoista jytinää — Kysyimme lähistöllä asuvilta, miltä Ruokolahden tiistainen maanjäristys tuntui ja kuulosti

Eräjärvellä asuva Jaana Myllymäki istui tiistai-iltana sohvalla television ääressä, kun yhtäkkiä kuului voimakas ääni. Hänen mukaansa se tuntui siltä, kuin jotain olisi räjähtänyt lähellä. Hauklapissa asuva Mikko Hämäläinen vertaa ääntä yli lentävään suihkukoneeseen.

Aki Laurokari

Jaana Myllymäen mukaan vanhan hirsitalon hirret natisivat maanjäristyksen seurauksena. Kuvituskuva.
Jaana Myllymäen mukaan vanhan hirsitalon hirret natisivat maanjäristyksen seurauksena. Kuvituskuva.

Seisminen asemaverkko havaitsi tiistaina alkuillasta Ruokolahdella Syyspohjan ja Valkjärven läheisyydessä kaksi maanjäristystä. Seismologi Jari Kortström vahvisti Uutisvuokselle keskiviikkona, että kyse todellakin oli maanjäristyksistä.

Ensimmäisen maanjäristyksen voimakkuus, eli magnitudi oli 2.2. Jälkimmäinen järistyksistä oli huomattavasti pienempi, voimakkuudeltaan 1.0.

 Se oli mieletön jyrinä. Asumme vanhassa hirsitalossa, ja kyllä talossa hirret natisivat. — Jaana Myllymäki

Kortströmin mukaan 2.2 magnitudin maanjäristys voi tuntua tärinän muodossa, mikäli on riittävän lähellä tapahtumapaikkaa. Tyypillistä myös on, että maanjäristyksiin liittyy äänihavainto.

Kysyimme lähistöllä asuvilta ihmisiltä, miltä maanjäristys tuntui tai kuulosti.

Hirret natisivat

Eräjärvellä asuva Jaana Myllymäki istui tiistai-iltana sohvalla television ääressä, kun yhtäkkiä kuului voimakas ääni. Hänen mukaansa se tuntui siltä, kuin jotain olisi räjähtänyt lähellä. Myös Myllymäen mies luuli jonkin räjähtäneen.

— Se oli mieletön jyrinä. Asumme vanhassa hirsitalossa, ja kyllä talossa hirret natisivat, Myllymäki muistelee tiistai-iltaa.

Myllymäen mukaan ääni kesti useita sekunteja, eikä hän ollut ennen kuullut vastaavaa. Talon yli on monesti lentänyt suihkukone, eikä ääni kuulostanut täysin samalta. Hän myös tunsi maanjäristyksen.

— Minusta tuntui, että vähän olisi helissyt ja tärissyt. Hyvin pientä se oli, mutta erikoinen tilanne kuitenkin, hän kertoo tuntemuksistaan.

Myllymäki pitää tapahtunutta uskomattomana. Hän ei olisi uskonut, että tällä alueella voisi maanjäristyksiä kokea. Myös perheen koirat olivat tapahtuneesta ihmeissään.

— Koirat eivät edes ruvenneet haukkumaan, tilanne oli niin erikoinen, hän kertoo.

Ihmeellistä jytinää

Hauklapissa asuva Mikko Hämäläinen havaitsi myös tiistain maanjäristykset. Äänen kuultuaan hän juoksi pihalle katsomaan mitä tapahtuu, mutta ei tuntenut tai nähnyt mitään.

— Talossa ei tuntunut tärinää, mutta se ääni oli erikoinen. Sellaista ihmeellistä jännää jytinää, Hämäläinen kertoo kuulemasta äänestä.

Hämäläinen vertaa ääntä yli lentävään lentokoneeseen tai suihkukoneeseen. Hän myös mainitsee, että se ei kuitenkaan kuulostanut täysin samalta kuin yli lentävä kone.

Hämäläinen ei osannut yhdistää tapahtunutta maanjäristykseen. Hän on asunut samalla paikalla 63 vuotta, eikä ole ennen kokenut vastaavaa.

— Aika erikoinen tapaus, hän pohtii.

Ääni kuului sisälle saakka selkeästi

Kalpiinviidassa asuva Päivi Kemppinen kuuli niin ikään maanjäristyksen. Se oli hänen mukaansa samantyylinen, kuin jäätynyt maa olisi halkeillut.

— Sen täytyi olla voimakas, koska se kuului selkeästi sisälle saakka, Kemppinen toteaa.

Kemppisen mukaan tuntui myös, että talo olisi hieman tärähtänyt. Myöskään hän ei osannut yhdistää tapahtunutta maanjäristykseen.

— Mietin, että mikä ihme se nyt oli. Ajattelin, että pakkanen liikuttaa maata kivijalan alla tai jotain vastaavaa. Kun näin uutisen, niin osasin yhdistää tapahtuneen maanjäristykseen, sanoo Kemppinen.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset