Imatralaislähtöinen Maiju Putkonen taltioi inkerinsuomalaisten tarinoita — Elossa olevien inkeriläisten omat voimat alkavat hiipua, kertoo 83-vuotias Viola Heistonen

Imatran pääkirjastolla vietetty Inkeriläisten ilta voi olla viimeisimpiä laatuaan, sillä seurat alkavat painua ehtoopuolelle.

Jasmin Ojalainen

Imatralta kotoisin oleva Maiju Putkonen ja Imatralla asuva Inkeri-klubin puheenjohtaja Viola Heistonen tekivät yhteistyötä Inkeriläisen illan eteen. Tapahtumassa esiteltiin inkerinsuomalaisten historiaa.
Imatralta kotoisin oleva Maiju Putkonen ja Imatralla asuva Inkeri-klubin puheenjohtaja Viola Heistonen tekivät yhteistyötä Inkeriläisen illan eteen. Tapahtumassa esiteltiin inkerinsuomalaisten historiaa.

Imatran pääkirjastolla vietettiin keskiviikkona Inkeriläistä iltaa.

Tapahtumassa puhui Karhumäeltä kotoisin oleva Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) arkistotutkija Maiju Putkonen, joka työskentelee hankkeessa, jossa tallennetaan inkerinsuomalaisten historiaa.

— Tämä ensimmäinen hanke, jota olen itse vetämässä. Se lähti siitä, että Inkeriläisten sivistyssäätiöltä tarjottiin yhteistyömahdollisuutta. Tarkoitus on, että arkistoja ei hillota vaan ne tulisivat käyttöön. SKS on kerännyt 1840-luvulta lähtien inkeriläistä perinnettä, joten hanke on siinä mielessä hyvää jatkumoa. 

Putkosen mukaan materiaalista on tarkoitus tehdä oppimateriaalia verkkoon, joka on koulujenkin käytössä. Haastateltavia löytyi muun muassa Inkeriläisten sivistyssäätiön kautta.

— Paljon yritettiin rummuttaa eri kautta. Keväällä Helsingin Sanomissa julkaistu artikkeli hankkeestamme oli onnenkantamoinen, joka räjäytti pankin. Tarkoitus on koota talteen inkerinsuomalaisten historiaa, pienoiselämänkertoja ja ihmisten kohtaloja. Sitä kautta pystytään tuomaan historiaa näkyviin myös uusille sukupolville. On tärkeää, että Suomessa tiedettäisiin Inkerinmaan historiasta.

Nykytilanne on Putkosen mukaan se, että inkeriläisseurat toimivat jokseenkin aktiivisesti muun muassa pääkaupunkiseudulla ja Länsi-Suomessa.

Nuoremmilla sukupolvilla ole välttämättä tarvetta löytää aikaa oman taustansa muisteluun. — Maiju Putkonen

— Suurin osa paluumuuttajista on sulautunut valtaväestöön, eikä nuoremmilla sukupolvilla ole välttämättä tarvetta tehdä eroa tai löytää aikaa oman taustansa muisteluun. Aktiivisin porukka on aika iäkästä, sellaista, joka on itse kokenut karkotukset ja ollut perheensä kanssa evakuoituna. Kaikki seurathan kärsivät vähän sellaista hiipumista, kun esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on tänä päivänä helpompaa pitää yhteyttä.

Säännöllisesti Imatralla sukuloimassa ja Ruokolahdella mökkeilemässä käyvä Putkonen kertoo, että hankkeen myötä omat juuretkin ovat alkaneet kiinnostaa.

— Vaikka olen vähän yli puolet elämästäni asunut Helsingissä, identifioidun edelleen Etelä-Karjalaan. Itselläni ei ole inkeriläistä verta, mutta isovanhemmillani on evakkohistoriaa. Olen jälkikäteen miettinyt sitä, että 90-luvulla rinnakkaisluokalle Venäjältä tulleet lapset ovat voineet olla inkerinsuomalaisia, mutta silloin taustasta vaiettiin.

Inkeriläisten tarinat elävät netissä

Inkeriläisten asiaa esillä pitävien voimat hiipuvat. Niin kertoo imatralainen Inkeri-klubin puheenjohtaja Viola Heistonen, 83, jonka juuret ovat Pohjois-Inkerissä.

25 vuotta Suomessa asunut ja yli kymmenen vuotta sitten Imatralle muuttanut Heistonen perusti seuran vuonna 2014. Inkeriläisiltoja on pidetty useissa Etelä-Karjalan kirjastoissa.

— Alkuvaiheessa oli porukkaa ja illoissa kävi kolmekymmentäkin kuuntelijaa. On se kovin hiipumaan päin, sillä minun ikäiseni eivät jaksa enää tulla ja moni on jo kuollut. Viime aikoina olemme siirtyneet nettiin kokonaan.

Vähän reilu viisivuotiaana Oinaalasta lähtenyt Heistonen kirjoittaa nykyisin muistelmiaan nettiin, sillä sen tavoittavuus on nykypäivänä omassa luokassaan. 

— Netistä löytyy kiinnostuneita. Sen mitä kouluikäisestäkin muistan, tuon esille. Sukuni tarina heijastaa koko kansan tarinaa. Huolettaa koko entinen kansa, sillä suuri osa inkeriläisistä on venäläistynyt Suomessakin.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset