2,8 miljoonaa litraa jätevettä päätyi Saimaaseen Luukkaansalmessa — uimavesien laatu ei kärsinyt

Seppo Rautiovaara

Jätevettä päätyi Luukkaansalmen sillan länispuolelle Luukkaan jätevedenpumppaamolta torstaina.

Luukkaan jätevedenpumppaamolla sattui ylivuoto viime torstaina. Jätevettä pääsi ylivuotoviemärin kautta Saimaaseen Luukkaansalmen sillan länsipuolelta.

Jätevettä päätyi vesistöön noin 2 800 kuutiota eli 2,8 miljoonaa litraa. Viikonvaihteessa otettujen vesinäytteiden perusteella näyttää siltä, ettei uimaveden laatu ole kuitenkaan kärsinyt vuodosta eikä uimiselle ole rajoitteita.

Heti perjantaina saatujen alustavien tietojen mukaan päästöä oli laimentanut salmen virtaus. Näin ollen ei ole odotettavissa pitkäaikaisia vaikutuksia vesistön hygieeniseen laatuun.

Vuodolla ei ole vaikutusta Myllysaareen tai kaupunginlahteen, koska Luukkaansalmessa vesi virtaa kohti itää.

Luukkaan jätevedenpumppaamolla havaittiin toimintahäiriö torstaina. Pumppaamo ei toiminut normaalisti, ja jätevettä pääsi ylivuotoviemärin kautta Saimaaseen.

Saimaan energiaverkot käynnisti vuodon jälkeen välittömästi vesistön laadun seurannan yhteistyössä Saimaan vesi- ja ympäristötutkimuksen sekä ympäristötoimen kanssa.

Murheistenrannan uimarannalta otettiin maanantaina uimavesinäyte, jonka tulokset saadaan tiistaina tai keskiviikkona. Terveysvalvonta tarkkailee uimaveden laatua tehostetusti tämän viikon aikana.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.