Joutsenon koululaisille tuli äkkilähtö ulos kesken koulupäivän Tietäjäntalolta Mansikkalassa, syynä kännykkäpalo, josta levisi kitkerää savua

Vilu ehti tulla, sillä oppilaat olivat ulkona puolen tunnin ajan ilman ulkovaatteita. Osa oli pihamaalla ilman kenkiä. Palosta selvittiin kuitenkin säikähdyksellä.

Hannu Ojala

Kännykkäpalosta tuli savua toisen kerroksen käytävään. Arkistokuva.
Kännykkäpalosta tuli savua toisen kerroksen käytävään. Arkistokuva.

Joutsenon koululaisten koulupäivä katkesi tiistaina väistötiloissa Mansikkalan Tietäjäntalolla sattuneen kännykkäpalon vuoksi.
Yläkoululaisen kännykkä oli syttynyt palamaan kesken välitunnin rakennuksen toisessa kerroksessa. Paikalla ollut välituntivalvoja oli tehnyt alkusammutuksen jauhesammuttimella.
— Palosta tuli kitkerää savua. Kuulutin oppilaat pihalle. Rakennus oli tyhjä muutamassa minuutissa, kertoo Joutsenon koulun rehtori Heikki Laivamaa.
Paikalla oli palon syttyessä 400 oppilasta ja 50 henkilökunnan jäsentä.
— Poistuminen tapahtui yllättävän hyvin. Tämä osoitti, että poistumisväylät ovat riittävän leveät, Laivamaa sanoo.
Paikalle saapunut pelastuslaitos tyhjensi savukaasut käytävältä ja pesi paloalueen.
— Sen jälkeen saimme luvan jatkaa koulutyötä.
Vauriot rajoittuivat tuhoutuneeseen kännykkään ja pieneen alueeseen palanutta mattoa.

Osa oli ulkona ilman kenkiä

Oppilaat ja henkilökunta viettivät ulkona puolisen tuntia.
— Kylmä ehti tulla, kun pihalla oltiin sisävaatteissa ja kaikilla ei ollut kenkiäkään, kertoo Laivamaa.
Savulle altistuneet kävivät paikalla olleen koululääkärin tarkastuksessa.
Tapaus pelästytti oppilaita. Se käytiin Laivamaan mukaan läpi heti luokkiin paluun jälkeen.
— Palo oli paras mahdollinen harjoitus. Savua tuli, mutta kukaan ei loukkaantunut.
Hälytys Tietäjänkadulle tuli tiistaina kello 10.40 aikaan. Puhelimen syttymissyytä tutkitaan.

Juttua täydennetty 15.10. kello 14.33 rehtori Heikki Laivamaan kommenteilla.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut