Pellepukuinen, mailaa kädessä pitänyt henkilö pelästytti tytön Vuoksenniskalla eilisiltana — poliisi kehottaa soittamaan vastaavassa tilanteessa heti hätänumeroon

Niina Villman

Poliisi voi tavatessaan ottaa pelottelevan pellen säilöön.
Poliisi voi tavatessaan ottaa pelottelevan pellen säilöön.

Poliisi on saanut rikosilmoituksen Vuoksenniskalla eilisiltana kohdatusta pelleasuisesta hahmosta. Henkilö, jonka kasvoilla oli pellenaamari ja kädessä maila, pelästytti Valvatinkadulla liikkuneen 12-vuotiaan tytön. Hahmo oli tullut metsiköstä ja jäänyt seisomaan tiellä.

— Pellenä esiintyneen henkilöllisyydestä ei ole tietoa, toteaa rikoskomisario Jyrki Hänninen.

Eilisiltainen tapaus ei Hännisen mukaan täytä minkään rikoksen tunnusmerkistöä.

— Kyseessä on älytön toiminta ja huono käytös. Poliisi voi kuitenkin puuttua asiaan sillä perusteella, että pellenä esiintyminen loukkaa yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Laiton uhkaus voi olla kysymyksessä silloin, jos henkilö kohottaa aseen toista vastaan tai uhkaa toista rikoksella.

Jos vastaavaa tapahtuu jatkossa, kehottaa Hänninen soittamaan välittömästi hätänumeroon.

— Jos poliisi tavoittaa henkilön, hänet voidaan poistaa paikalta, selvittää hänen henkilöllisyytensä ja hänet voidaan ottaa säilöön häiriöltä turvaamiseksi.

Pellenä esiintyminen on poliisille tuttu ilmiö.

— Vastaavaa selviteltiin viimeksi joitain kuukausia sitten.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.