Koronatestien määrät ovat voimakkaassa kasvussa Eksoten alueella – Vaikka testauskapasiteetti riittää nyt, syksyn tilanne huolettaa

Vapautunut matkustus ulkomaille ei selitä tehtyjen koronatestien kasvanutta määrää.

Kati Pullinen

Eksotessa on tällä viikolla tehty enemmän koronatestejä kuin aiemmin. Arkistokuva.
Eksotessa on tällä viikolla tehty enemmän koronatestejä kuin aiemmin. Arkistokuva.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) alueella tehtyjen koronavirustestien määrä on ollut kuluvalla viikolla voimakkaassa kasvussa. Esimerkiksi tämän viikon maanantaina 13. heinäkuuta testejä tehtiin 84 kappaletta, joka on suurin päiväkohtainen määrä koko koronaviruspandemian aikana Eksoten alueella.

Eksoten terveys- ja vanhuspalvelujen johtajan Tuula Karhulan mukaan kasvaneet koronatestimäärät perustuvat hengitystieinfektioiden yleisesti lisääntyneeseen määrään, kun ihmiset ovat aiempaa enemmän tekemisissä toistensa kanssa. Koska hengitystieinfektioiden oireet voivat usein muistuttaa koronaviruksen aiheuttamia oireita, aiempaa useampi on hakeutunut koronatesteihin.

– Yleisesti tiedetään, että rhinovirusta ja monia muitakin esiintyy nyt enemmän, kun silloin kun ihmiset välttelivät kontakteja toistensa kanssa.

Kaikki hengitystieoireiset, jotka testeihin hakeutuvat, testataan. Myös tämä on osaltaan nostanut tehtyjen testien kokonaismäärää pandemian alkuajoista.

Markus Kuokkanen

Tuula Karhulan mukaan suojavälineiden saatavuus on Eksotessa tällä hetkellä hyvä. Arkistokuva.
Tuula Karhulan mukaan suojavälineiden saatavuus on Eksotessa tällä hetkellä hyvä. Arkistokuva.

Matkailun vapautuminen ei toistaiseksi näy

Viime aikoina matkustus ulkomaille on myös vapautunut tiukimpien rajoitusten ajasta. Karhulan mukaan tämä ei selitä kohonneita testausmääriä Eksoten alueella, vaikka joitakin yksittäisiä risteilyjen jälkeen sairastuneita onkin testattu.

– Vielä ei kovin paljoa näy, jonkun verran toki. Kyllähän se viiveellä tulee sitten.

Karhula muistuttaa, että terveydenhuollon näkökulmasta Eksote on vedonnut siihen, että turhia ulkomaanmatkoja vältettäisiin.

– Tilanne Suomessa ja varsinkin Etelä-Karjalassa on kuitenkin selvästi vähäisempi tartuntojen osalta kuin ulkomailla.

Tällä hetkellä koronatestauksen kapasiteetti on Karhulan mukaan riittävä. Testausta myös pystytään hänen mukaansa kasvattamaan tarpeen vaatiessa jopa moninkertaiseksi. Syksyllä huoli on mahdollista, jos tautitilanne muuttuu ja vaatii testauskapasiteetin nostamista merkittävästi. Laboratoriokapasiteettia enemmän huolta aiheuttaa tosin hoitohenkilökunnan riittävyys.

– Eihän meillä Etelä-Karjalassa ole reservissä hoitajia määrättömän paljoa kuitenkaan, mistä heitä voisi palkata. Tarvittaessa voimme joutua jälleen syksyllä rajoittamaan kiireetöntä toimintaa, jotta henkilökunta riittää.

Valmius koronatilanteen hoitoon on Eksotessa edelleen päällä. Esimerkiksi tartuntatautilääkärit ovat varalla myös viikonloppuisin, mikäli tautitapauksia ilmenisi.

– Pyrimme varautumaan siihen, mikä on nyt tällä hetkellä järkeväksi katsottua. Koko ajan meillä on edelleen yksi osasto keskussairaalassa varattuna koronaepäilyihin ja koronahoitoihin.

Luetuimmat