Käteisen tuleva kato pankkitiskiltä ei aiheuttanut paniikkia Ruokolahdella — mutta pankkiautomaattia ei saa viedä, älähtävät ainakin Vuokko Lonka ja Eila Karjalainen

Pankkitiskien asiointimäärät ovat pankkien tarkassa seurannassa. Rutiiniasioiden siirtyminen verkkoon antaa pankeille mahdollisuuden keskustella asiakkaiden kanssa rauhassa, näkevät Asko Imppola ja Pekka Lankinen.

Minna Mäkinen

Käteisen rahan nostaminen on yleistynyt ruokakauppojen kassoilla. Rasilan S-marketissa käteisnostoja tehdään S-pankin kortilla päivittäin, kertoo marketpäällikkö Marjo Huttunen (oik.). Noston yhteydessä asiakas kertoo nostettavan summan. Sen jälkeen tarkistetaan henkilöllisyys, asiakas laittaa sirukortin lukijaan ja syöttää tunnusluvun. Kassalla myyjä Mari Tella.

Etelä-Karjalan osuuspankin ilmoitus käteisen käsittelyn lopettamisesta ei aiheuttanut paniikkia Ruokolahdella. Monella ikäihmisellä on pankkikortti ja laskunmaksu hoituu usein automaattisesti tai sukulaisten avulla.

Kunnassa on kuitenkin myös iso joukko niitä, joille kassapalvelujen lopettaminen aiheuttaa hankaluuksia arkeen, tietää kunnanjohtaja Antti Pätilä. Ruokolahden kunta selvitteleekin yhteistyössä Etelä-Karjalan osuuspankin kanssa pankkiasiointiin liittyvän neuvontapalvelun järjestämistä ikäihmisille.

— Kunta voisi ehkä tarjota tilat kirjastolta. Siellä pankin oma henkilö voisi opastaa sähköisten palvelujen käyttöön, kertoo alustavista kaavailuista Pätilä.

Simpeleellä käteistä saa tiskiltä joka arkipäivä

Pankeissa seurataan tarkasti tiskillä tapahtuvaa asiointia. Sen määrä on edelleen laskeva. Simpeleen osuuspankissa kassapalvelut ovat avoinna joka arkipäivä kello 9—12. Niiden aukioloa supistettiin reilu vuosi sitten viidestä kolmeen tuntiin, syynä vähentynyt käyttö.

— Palveluaikojen supistaminen edelleen ei ole poissuljettua. Sitä on kuitenkin vaikea nähdä, että me matkan päässä olevana pankkina lopettaisimme kassapalvelut kokonaan, toteaa toimitusjohtaja Asko Imppola.

Kassapalvelujen ylläpito maksaa. Rutiinipalvelujen siirtyminen edullisempiin asiointikanaviin on Imppolasta hyvä juttu.

— Silloin asiakkaalle ei tule tarpeettomia kustannuksia.

Rutiiniasioiden siirtyminen verkkoon on hyvä juttu

Myös Imatran Handelsbankenissa on haluttu pitää kiinni kassapalveluista, kertoo pankinjohtaja Pekka Lankinen. Käteistä rahaa saa tiskiltä arkisin kello 10—13.

— Välillä on päiviä, jolloin tiskillä ei liiku käteistä rahaa. Iso osa siellä asioivista on ulkomaalaisia. Palveluaikojen muuttamista ei kuitenkaan toistaiseksi suunnitella.

Lankinenkin on sitä mieltä, että rutiiniasioiden siirtyminen verkkoon on hyvä juttu sekä pankin että asiakkaan kustannusten kannalta.

— Asiakkaiden kanssa voidaan keskustella enemmän ja rauhassa, kun laskun maksun kaltaiset rutiiniasiat hoituvat verkossa, toteaa Lankinen.

GALLUP: Miten sinä maksat laskusi? Entä millä maksat kaupassa? Asioitko pankissa?

Minna Mäkinen

SALLA PARKKINEN, 16, VIRMUTJOKI

— Laskut maksetaan kotona verkkopankissa. Kaupassa käytän pankkikorttia. Käteistä rahaa tulee käytettyä tosi vähän. Pankin tiskillä olen käynyt joskus pienempänä tyhjentämässä säästöpossua.

Minna Mäkinen

REINO PARTANEN, 78, PUUMALA

— Toistuvat laskut tulevat verkkopankkiin e-laskuina. Kaupassa maksan yleensä kortilla, paitsi pienet ostokset. Käteistä rahaa käytän aika vähän. Pankin tiskillä olen hoitanut vakuutusasioita.

Minna Mäkinen

SINI SIITONEN, 34, RAUTJÄRVI

— Osa laskuista menee suoraan verkkopankkiin, osa tulee paperilaskuina, jotka maksan netissä. Kaupassa käytän yleensä pankkikorttia. Käteistä käytän silloin, kun sitä sattuu lompakossa olemaan.

Minna Mäkinen

VUOKKO LONKA, 77, RUOKOLAHTI

— Laskut tulevat postissa ja tytär maksaa ne verkkopankissa. Kaupassa käytän pankkikorttia. Se on kätevä. Käteistä pitää aina olla vähän mukana. Seteleitä saan automaatista. Sen pitää säilyä!

Minna Mäkinen

TOMI OINONEN, 44, RUOKOLAHTI

— Suuri osa laskuista tulee paperisena, osa verkkopankkiin. Siellä maksan kaikki laskut. Kaupassa käytän korttia. Käteistä rahaa kuluu vain sellaisissa paikoissa, joissa ei ole maksupäätettä.

Minna Mäkinen

EILA KARJALAINEN, 84, RUOKOLAHTI

— Tytär maksaa laskut tietokoneella verkkopankissa. Kauppaostokset maksan yleensä kortilla. Käteistä ei tule käytettyä paljon. Seteleitä otan automaatista. Sen täytyy säilyä Ruokolahdella.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut