Ruokolahdelle Eksoten yllätyslasku on saman suuruinen, kuin kunnan vuosittainen investointibudjetti

Rautjärvelle maksusumma vastaa kahta veroprosenttia.

Juha Rika

Ruokolahdelle Eksoten yllätyslasku on saman suuruinen, kuin kunnan vuosittainen investointibudjetti

Eksoten palkkarästit tarkoittavat Ruokolahdella ja Rautjärvellä suunnilleen miljoonaa euroa, ja Imatralla hieman vajaata seitsemää miljoonaa.

Pikkurahoista tässä ei ole kyse. Ruokolahdella reilun miljoonan ylimääräinen maksu vastaa kunnan vuosittaista investointibudjettia, kertoo kunnanjohtaja Tuomo Sallinen.

– Investointibudjetin koko toki vaihtelee hieman vuosittain, mutta nyrkkisääntö on, että kunnan investointibudjetti vuosittain on noin miljoona euroa, hän toteaa.

Hän ei kuitenkaan ole heittämässä kirvestä kaivoon.

– Alustavan arvion mukaan vuosi 2020 tulee olemaan meille ihan kohtuullinen, koronasta huolimatta. Kunta pystyy kyllä tämän hoitamaan. Taloudellinen tilanne on ihan kohtuuhyvä, ja ennusteetkin vaikuttavat kohtuullisilta.

Sallinen korostaa kuitenkin Eksoten ylimääräisiin maksuihin johtaneen virheen vakavuutta.

Anu Kiljunen

Ruokolahti pystyy tämän maksamaan, sanoo kunnanjohtaja Tuomo Sallinen.
Ruokolahti pystyy tämän maksamaan, sanoo kunnanjohtaja Tuomo Sallinen.

Rautjärvelle maksettavaa olisi lankeamassa hieman vajaat miljoona euroa. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Taina Lonka kertoo, että summa vastaa suunnilleen kahta veroprosenttia.

– Noin puoli miljoonaa euroa on Rautjärvellä yksi veroprosentti.

Kunnanjohtaja Harri Anttila peräänkuuluttaa sopimista tilanteen ratkaisemiseksi.

– Nyt meidän on mahdollista vielä saada se otettavaksi huomioon Sote-maakuntauudistuksen yhteydessä. Pitkittyessään vaikutukset voisivat olla merkittävästikin huonompia.

Anttilan mielestä suurin haaste on nyt hallita Eksoten kustannuksia niin, ettei sopimuksen nojalla kasvavaa vuosikulua tarvitsisi rahoittaa tuloveron nostolla.

Kai Skyttä

Taina Longan mukaan Eksoten ja kuntien tulee keksiä yhdessä keinot kulun maksamiseksi.
Taina Longan mukaan Eksoten ja kuntien tulee keksiä yhdessä keinot kulun maksamiseksi.

Imatran kaupunginhallitus käsittelee omaa maksuosuuttaan ensi maanantain kokouksessaan, 24 elokuuta.

Kokouksen esityslistan mukaan kaupunginjohtaja esittää työmarkkinajärjestöjen neuvotteleman sovintoesityksen hyväksymistä, eli kaupungille koituvan osuuden maksamista. Eksoten tietojen mukaan Imatralle olisi tulossa maksettavaa noin seitsemän miljoonaa euroa.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset