Metsä Fibren tehtaalla Joutsenossa työtapaturma – Tilanteesta ei aiheutunut vakavia henkilövahinkoja

Henkilö saatiin vapautettua puristuksista nopeasti.

Minna Mänttäri

Metsä Fibren tehdasalueen ulkopuolella Joutsenossa sattui torstaiaamuna työtapaturma. Arkistokuva.
Metsä Fibren tehdasalueen ulkopuolella Joutsenossa sattui torstaiaamuna työtapaturma. Arkistokuva.

Etelä-Karjalan pelastuslaitos sai aamulla kello kahdeksan jälkeen hälytyksen ihmisen pelastamisesta puristuksista Joutsenon Metsä Fibren tehtaalta. Tehdasalueen ulkopuolella sattui tapaturma, jossa yksi henkilö oli jäänyt tehtaan edustalla olevan portin väliin. Tilanteesta ei aiheutunut vakavia henkilövahinkoja.

Päivystävä palomestari Petri Pätilä kertoo, että paikalle hälytettiin yksiköitä sekä Joutsenosta, että Armilankadulta.

– Lopulta ei tarvittu tosin kuin Joutsenon yksikköä. Tilanne oli nopeasti ohi, noin viidessä minuutissa.

Pätilän mukaan tilanne ei aiheuttanut vaaraa muille ihmisille.

Metsä Fibren tehtaanjohtaja Olli Kokki kertoo, että tilanteessa palveluntoimittajan käsi oli jäänyt portin väliin tehtaan edustalla. Kun pelastuslaitos oli onnistunut avaamaan portin, henkilö lähti tarkastettavaksi Etelä-Karjalan keskussairaalaan.

Kokki ei osaa arvioida, mikä tapaturman aiheutti.

– Me tutkimme tilanteen työtapaturmana, kuten näissä tapauksissa aina normaalikäytännön mukaisesti.

Metsä Fibren Joutsenon tehtaalla työskentelee yli 130 henkilöä. Kokin mukaan työtapaturmat tehtaalla eivät ole yleisiä.

– Aina nämä tutkitaan, ja tehdään korjaustoimenpiteet.

Uusimmat uutiset