Autoista piittaamattomat hirvet norkoilevat Vintterin suunnalla — Imatralla niitä liikkuu pitkin kaupungin alueita, viimeksi tänään Korvenkannan huoltoasemalla: "Hirvet urbanisoituvat siinä missä muutkin", kertoo riistanhoitoyhdistyksen Hannu Kurki

Taajamassa ja Viraskorven erämaiden liepeillä kuljeskelevat sarvipäät eivät ole uutta. Tänään Imatralla tavattiin hirvi Korvenkannan ABC -huoltoaseman kohdalla.

Kai Skyttä

Havaintojen perusteella hirvet ovat viime aikoina viihtyneet Vintterissä. Taajamaan niitä rohkaisee muun muassa ravinto. Kuvan hirvi ei liity tapaukseen.
Havaintojen perusteella hirvet ovat viime aikoina viihtyneet Vintterissä. Taajamaan niitä rohkaisee muun muassa ravinto. Kuvan hirvi ei liity tapaukseen.

Imatralla Vintterin alueella lähellä Pietarintietä ja K-rautaa on useamman havainnon mukaan tavattu viime aikoina hirvi.

Alueen maita samoileva hirvipopulaatio ei ole uutta, kertoo Ruokolahden ja Imatran riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Hannu Kurki.

— Hirviä on liikkunut siinä kymmeniä vuosia. Kun työurallani kuljin Teppanalasta Kaukopäähän, näin itse useasti hirviä aamulla tai iltaisin.

Kurki arvelee, että ravinto tai muuten sopiva maasto voi houkuttaa sarvipäitä taajamiin. Hirvet ovat kaupungistuneet elintavoiltaan eivätkä usein kaihda liikennettä.

— Hirvet urbanisoituvat siinä missä muutkin, eivätkä yleensäkään pelkää autoja tai moottorikäyttöisiä laitteita. Jos autosta ei tule ulos, niitä saattaa päästä katselemaan pitkäänkin.

Kurki huomauttaa, että hirvikanta ei ole maantieteellisesti sidoksissa tiettyyn alueeseen, vaan Imatralla hirviä esiintyy muuallakin.

— Niitä saattaa olla kaupungin alueella lähes missä vain, paitsi ihan asutuskeskuksissa. Tänä aamuna Korvenkannan ABC:n kohdalla pyöri hirvi, kuitenkin oikealla puolella riista-aitaa. Vaimoni oli törmätä yhteen Lammassaaressa ja joitakin vuosia sitten Niskalammen sataman rinnettä tuli ylös kaksi hirveä, autoni edestä nekin.

Kurjen mukaan havaintoihin voi vaikuttaa sekin, että ihmisten ilmoitusherkkyys on vuosien saatossa kasvanut. Hän ohjeistaa, missä tilanteessa hirvestä olisi hyvä ilmoittaa vaaratilanteiden välttämiseksi.

— Kaikkein parasta olisi, että tiealueella liikkuvista hirvistä ilmoitetaan Etelä-Karjalan radioon tai muuhun tiedotusvälineeseen, joka välittää tiedon autoilijoille. Riistanhoitoyhdistys astuu kuvaan esimerkiksi hirvikolarin sattuessa.

Hirvien peltopyynti on jo käynnissä, mutta varsinainen metsästyskausi alkaa 12. lokakuuta. Hirvijahti kestää tammikuun 15. päivään saakka.

Luetuimmat

Kommentoidut