Kunnan rahapotista kuluu yhdistysten vuokriin yli 70 prosenttia — Ruokolahti viilasi avustustensa jakoperusteita

Tiina Räikkönen

Uusien avustusperusteiden mukaan tukea voi hakea myös esimerkiksi taidenäyttelyille. Arkistokuva koulutaulunäyttelystä Taitotalolla.
Uusien avustusperusteiden mukaan tukea voi hakea myös esimerkiksi taidenäyttelyille. Arkistokuva koulutaulunäyttelystä Taitotalolla.

Ruokolahden kunta aikoo leventää avustustensa jakoperusteita. Kunta on jakanut vuosittain noin 20—25 000 euron potin paikalliselle kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoiminnalle yhdistysten kautta. Käytännössä yhdistykset ovat hakeneet avustusta edellisvuoden toiminnalleen, jota kunta on siten jälkikäteen rahoittanut.

Avustusperusteissa on tähän asti rajattu pois tapahtumat ja projektit, ja pääosa tukirahoista on jyvitetty yhdistysten tilavuokriin. Kokoomuksen valtuustoryhmän laskelman mukaan esimerkiksi vuonna 2016 jaetusta reilusta 25 000 euron tukisummasta yli 17 000 euroa kului vuokramenoihin. Ryhmä tekikin viime keväänä aloitteen, joka ulottaisi avustukset myös taidenäyttelyjen, konserttien tai urheilukilpailujen tyyppisiin tapahtumiin.

Sääntöjä on nyt muokattu aloitteen suuntaisesti. Sen sijaan aloitteessa penättyä saajajoukon laajentamista ei uusiin sääntöihin kirjattu. Kokoomusryhmän aloitteessa olisi toivottu avustusten olevan myös muiden kuin rekisteröityneiden yhdistysten haettavissa.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset