Koskentorin parkkihallissa on tämän vuoden aikana laukaistu useaan kertaan palohälytys ilkivaltaisesti — Edellisen kerran näin tapahtui perjantaina

Päivystävän palomestarin mukaan aiheettomia hälytyksiä on tullut tämän vuoden aikana jo useamman kerran.

Kai Skyttä

Etelä-Karjalan pelastuslaitos on saanut tämän vuoden aikana useita aiheettomia hälytyksiä parkkihallista. Arkistokuva.
Etelä-Karjalan pelastuslaitos on saanut tämän vuoden aikana useita aiheettomia hälytyksiä parkkihallista. Arkistokuva.

Imatralla kauppakeskus Torigalleria ja sen alla oleva parkkihalli on joutunut ilkivallan kohteeksi. Viime perjantaina 9. elokuuta Torigalleriasta tuli Etelä-Karjalan pelastuslaitokselle automaattihälytys. Päivystävä palomestari Henri Häkkinen kertoo, että paikan päällä ei ollut pelastuslaitoksella tehtävää.

— Se oli ilkivaltaisesti aiheutettu palohälytys, hän sanoo.

Hänen mukaansa tämä ei ollut ensimmäinen kerta, vaan aiheettomia hälytyksiä on tullut samasta paikasta tämän vuoden aikana jo useamman kerran. Ilkivalta on siis ollut jatkuvaa.

— Kieltämättä noista tulee meille haittaa. Nytkin oltiin edellisellä tehtävällä, kun hälytys tuli. Jos me ollaan turhalla hälytyksellä, niin se on oikealta hälyltä pois, jos päällekkäinen tilanne sattuu, hän harmittelee.

Hänellä itsellään ei ollut tietoa, kuka tai ketkä aiheuttavat hälytyksiä. Rakennuksessa on valvontakamerat, mutta Häkkisen mukaan hälytykset on ilmeisesti tehty sellaisesta paikasta, jossa kameroita ei ole.

— Kiinteistöhuoltaja siinä mainitsi, että hän juttelee kiinteistön omistajan kanssa, jos asentaisi lisää kameroita. Jos sillä saataisiin nämä aiheettomat hälytykset pois.

Ilkivaltaa muuallakin

Mitran toimitusjohtaja Lassi Nurmi vahvistaa, että parkkihallissa on tehty ilkivaltaa.

— Valitettavasti siellä on ollut ilkivaltaa. Sitä on ollut muuallakin, koulujen lähettyvillä on töhritty ja rikottu ikkunoita, hän sanoo.

Kaikki tiedot ilkivallasta välitetään eteenpäin poliisille. Nurmen mukaan osa ilkivallan tekijöistä on saatu kiinni, eivätkä kaikki tapaukset jää selvittämättä. Hän epäilee, että asialla on nuoriso, mutta täyttä varmuutta asiasta ei ole. Vahingoista kulut tulevat ilkivallan tekijöille.

— Ensisijaisesti kulut, esimerkiksi hälytyskulut tulevat niille, jotka vahingot ovat aiheuttaneet.

Juttua muokattu 13.8. kello 14.44. Korjattu kirjoitusvirheet.

Luetuimmat