Tilaajalle

Maasto on palanut maakunnassa tänä vuonna usein ja syyllinenkin useimmiten tiedetään – Pelastuslaitoksen konkarit Petri Leppänen ja Yrjö Saastamoinen kertovat, mikä maastopalojen sammuttamisesta tekee hankalaa: ”Ihminen ei ole kone”

Uutisvuoksi kysyi kahdelta paikalliselta pelastusalan ammattilaiselta, millaista työskentely maastopalotilanteissa on ja mikä maastopalon sammuttamisessa on tärkeintä.

Santeri Tynkkynen

Ruokolahden paloaseman ryhmänjohtajalla Petri Leppäsellä (vas.) sekä palomestari Yrjö Saastamoisella on molemmilla yli 30 vuoden kokemus pelastuslaitoksen työstä.
Ruokolahden paloaseman ryhmänjohtajalla Petri Leppäsellä (vas.) sekä palomestari Yrjö Saastamoisella on molemmilla yli 30 vuoden kokemus pelastuslaitoksen työstä.

Kesäkuun alkuun mennessä Etelä-Karjalassa oli roihahtanut jo 47 maastopaloa tämän vuoden aikana. Luku on verrattain suuri, kun koko viime vuoden aikana maastopaloja oli 61.

Luetuimmat