Neitsytniemen laituri on taas väliaikaisessa käyttökiellossa

Piia Kaskinen

Aallot ovat heilutelleet Neitsytniemen kalastuslaiturin käyttökelvottomaan kuntoon, näyttä Markus Tikka.
Aallot ovat heilutelleet Neitsytniemen kalastuslaiturin käyttökelvottomaan kuntoon, näyttä Markus Tikka.

Imatralainen Markus Tikka oli menossa Neitsytniemeen kalastamaan tiistai-iltana, mutta huomasi paikanpäällä, ettei laiturille olekaan asiaa.

Tainionkosken ohijuoksutukset ovat heilutelleet Neitsytniemen kalastuslaituria jälleen siihen malliin, että kalastusmestari Tomi Menna kävi laittamassa sen väliaikaiseen käyttökieltoon kolmen aikaan keskiviikkona.

Viimeksi ”Toistaiseksi suljettu” -laput ja sulkunauhat laitettiin laiturille kesäkuun alussa, silloisten ohijuoksutusten aikaan. Niiden päätyttyä laituria korjattiin, ja se palautettiin käyttöön.
— Nämä ovat tässä nyt ensiapuna. Käyttökielto puretaan, kun ohijuoksutukset loppuvat. Sen jälkeen päästään tekemään taas perusteellisempia korjaustöitä, Menna sanoo.

Piia Kaskinen

Ennen korjaamista tälle laiturille ei ole menemistä.
Ennen korjaamista tälle laiturille ei ole menemistä.

Fortumin vesialueella, kunnossapidosta vastaa kaupunki

Sdp:n riveissä kaupunginhallituksen varajäsenä toimiva Tikka ihmettelee, miksei kaupungin omaisuudesta pidetä parempaa huolta. Hän kertoo, että Neitsytniemessä käy paljon esimerkiksi venäläisiä kalastajia, eikä rikkinäinen laituri kovin hyvää mainosta heidänkään suuntaansa ole.

Neitsytniemen kalastuslaituri valmistui vuonna 2012. Noin 40 000 euroa maksanut laituri rakennettiin osana EU-projektia.
Laituri sijaitsee Fortumin vesialueella, mutta sen kunnossapidosta vastaa Imatran kaupunki.

Periaatteessa Fortum tiedottaa kaupunkia ohijuoksutusten aikatauluista. Menna kuitenkin painottaa, että esimerkiksi häiriötilanteen takia koskeen voi päästä huomia määriä vettä periaatteessa ihan milloin vain — ja isot vesimassat pistävät sen koville.
— En jaksa millään uskoa, että tämän ohijuoksutuksen jälkeen tehtävät korjaustyöt ovat ne viimeiset, mitä tälle laiturille tullaan tekemään, hän sanoo.

Jos ja kun ohijuoksutukset heiluttelevat laituria jatkossakin, niin siitä kannattaa ilmoittaa Imatran kaupungin asiakaspalveluun.

Luetuimmat