Tilaajalle

Parikymmentä vuotta osakerahastoihin säästänyt imatralainen Jukka Hänninen tietää sijoittamisen olevan kestävyyslaji — Nyt rahastosäästämisen ovat aloittaneet myös perheen 8-vuotiaat kaksoset: "Tulevina vuosina heille on hankittava mopokortit ja ajokortit samaan aikaan"

Jukka Hännisen mukaan säännöllinen rahastosäästäminen kannattaa. Vuosien aikana kertyneet tuotot ovat mahdollistaneet muun muassa kesämökin rakentamisen sekä omakotitalon remontoinnin.

Kanerva Jalarvo

Jukka ja Maria Hännisen toiveena on, että hyvät taloustaidot periytyvät myös lapsille. Kuvassa keskellä perheen kuopukset, 8-vuotiaat Tilda ja Tiitus.
Jukka ja Maria Hännisen toiveena on, että hyvät taloustaidot periytyvät myös lapsille. Kuvassa keskellä perheen kuopukset, 8-vuotiaat Tilda ja Tiitus.

8-vuotiaat Tilda ja Tiitus ovat nuorimmat sijoittajat Hännisten perheessä. Kaksossisarusten nimiin avattiin tänä vuonna säästötilit, joihin on jo alettu kerryttää pientä pesämunaa.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset