Ruokolahden uusi demariyhdistys sai piirihallituksen hyväksynnän: Seuraavaksi asiaa käsittelee puoluehallitus

Piirihallitus toivoo, että uusi yhdistys miettii vielä nimeään, sillä Ruokolahden sosialidemokraateilla on totuttu tarkoittamaan satavuotiasta Ruokolahden työväenyhdistystä.

mari pajari

Kahden yhdistyksen väkeä. Arkistokuvassa Jenna Vertanen (vasemmalla), Esko Ijäs, Juhani Liimatta, Tea Ainoa, Mika Vanhatalo (selin), Pekka Kaski ja Timo Salmisaari.
Kahden yhdistyksen väkeä. Arkistokuvassa Jenna Vertanen (vasemmalla), Esko Ijäs, Juhani Liimatta, Tea Ainoa, Mika Vanhatalo (selin), Pekka Kaski ja Timo Salmisaari.

Ruokolahden uuden, kilpailevan demariyhdistyksen aseman virallistaminen alkaa näyttää todennäköiseltä.

Viime viikolla kokoontunut SDP:n Kaakkois-Suomen piirihallitus päätti saamiensa lisäselvitysten jälkeen puoltaa uuden yhdistyksen hyväksymistä puolueen jäseneksi. Edellisessä käsittelyssä elokuussa asia jätettiin pöydälle.

Kaakkois-Suomen piirin toiminnanjohtaja Sanna Koskenranta kertoo piirihallituksen sisäisten keskustelujen olevan luottamuksellisia, eikä hän tästä syystä avaa tarkemmin asiasta mahdollisesti käytyä keskustelua.

Päätös oli kuitenkin yksimielinen, hän sanoo.

— Yhdistyksen saa perustaa kuka tahansa, mutta puolue päättää, mitkä yhdistykset ovat puolueen jäseniä. Piiri antaa asiasta oman lausuntonsa. Päädyimme puoltamaan yhdistyksen hyväksymistä puolueen jäseneksi, Koskenranta kertoo.

Joku muu nimi, kiitos

Piirihallitus otti kantaa myös yhdistyksen nimeen.

Neljän kunnanvaltuutetun heinäkuussa perustama uusi yhdistys kertoi ottavansa nimekseen Ruokolahden Sosialidemokraatit ry.

Nimi on totuttu yhdistämään satavuotiaaseen Ruokolahden työväenyhdistykseen, josta Esko Ijäs, Pekka Kaski, Timo Salmisaari ja Mika Vanhatalo erosivat perustaakseen oman yhdistyksen.

Piirihallituksesta nelikon valitsema nimi ei ole sopiva uudelle yhdistykselle, koska sillä on totuttu tarkoittamaan olemassa olevaa yhdistystä.

— Piirihallituksen toive on se, että olkoot mieluummin vaikka Ruokolahden demarit tai jotakin muuta, Koskenranta kertoo.

Seuraavaksi puoluehallitukseen

Asia ei ole vielä tällä selvä. Seuraavaksi uuden yhdistyksen jäsenhakemusta käsittelee SDP:n puoluehallitus.

Koskenrannan mukaan asia ei ole vielä puoluehallituksen huomisen kokouksen asialistalla, vaan se otetaan käsittelyyn todennäköisesti seuraavassa kokouksessa parin viikon kuluttua.

Lisäksi yhdistys tarvitsee Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksynnän.

Kun kaikki asiat ovat kunnossa, voi yhdistys aloittaa jäsenhankinnan.

Harvinaista tänä päivänä

Koskenranta kertoo, ettei uusia yhdistyksiä tule vastaan ihan joka päivä.

— On tämä toki poikkeuksellista, suunta on vähän päinvastainen.

Piirin näkökulmasta uuden osaston ilmestyminen ei vaikuta asioihin puoleen tai toiseen. Enemmän vaikutukset näkyvät paikallisella tasolla, Koskenranta toteaa.

— Toivottavasti yhteistyö kunnassa pystyttäisiin säilyttämään.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut