Päivystyksen ruuhkaa helpotetaan Lappeenrantaan perustetulla kiirevastaanotolla – Koronarajoitusten purkaminen toi päivystykseen lisää potilaita

"Tilanne on kuitenkin aiempia kesiä paremmin hallinnassa", sanoo päivystyksen ylilääkärin sijainen Pekka Korvenoja

Mika Strandén

Keskussairaalan päivystyksen asiakasmäärät ovat kasvaneet.
Keskussairaalan päivystyksen asiakasmäärät ovat kasvaneet.

Korona-tilanteen hellittämisen jälkeen Etelä-Karjalan keskussairaalan päivystyksen potilasmäärä alkoi kasvaa. Edelliskesän ruhkakaaoksen estämiseksi Eksote on muun muassa perustanut kiirevastaanoton Armilaan.

– Korona-tilanteen hiljentyminen näyttäytyi yllättäen päivystyksen käyntimäärien lisääntymisenä, kertoo päivystyksen ylilääkärin sijainen Pekka Korvenoja.

Kun vielä päivystys on koronan takia jaettu kahtia puhtaaseen ja koronaepäiltyjen puoleen, on peruspäivystyksessä tavanomaista vähemmän työvoimaa.

Korvenoja selvittää, että keskussairaalan päivystyksessä hoidetaan ne potilaat, jotka tarvitsevat hoidon arvion ja hoidon alle vuorokaudessa.

Armilan kiirevastaanotolle taas otetaan ajanvarauksella vastaan potilaita, joiden hoidontarpeen arviointi voi odottaa päivän, parikin.

– Armilassa hoituvat hyväkuntoisemmat, kävelevät potilaat.

Hengitystieinfektiot alkoivat yleistyä

Koronarajoitusten osittainen purkaminen on tuonut päivystykseen lisää asiakkaita.

– Ylähengitystieinfektiot ovat nyt nostaneet päätään. On paljon angiina- ja streptokokkipositiivisia nielutulehduspotilaita, joilla on kurkkukipua ja kuumetta.

Korvenoja toteaa, että kun ihmiset vielä noudattivat hyvin säntillisesti koronaohjeistusta, ylähengitystieinfektioiden määrä suorastaan romahti.

– Kun ei ollut kontakteja ei ollut tartuntojakaan.

Korvenoja korostaa, että edelleen on syytä pestä käsiä, pitää etäisyyttä, yskiä kainaloon tai nenäliinaan ja pysyä oireisena kotona.

– Suomen hyvä epidemiatilanne ei pysy tällaisena, jos korona-ohjeita ei noudateta. Tilanne ei ole ohi.

Mika Strandén

Korona ei ole vielä ohi, muistuttaa Pekka Korvenoja.
Korona ei ole vielä ohi, muistuttaa Pekka Korvenoja.

Hellejakso voi tuoda ongelmia

Osa joutuu odottamaan, mutta palvelun aina saa. Ketään ei käännytetä pois. — Pekka Korvenoja

Pitkä hellejakso saattaa tuoda päivystykseen taas ruuhkaa.

– Tälläkin viikolla sairaala on ollut hyvin täysi. Etenkin iäkkäät kuuluvat riskiryhmään uhkaavan nestehukan takia.

Korvenoja kertoo, että jatkohoitopaikkoja on tarjolla aiempaa enemmän.

– Nyt on mahdollisuus lisätä reserviä hoivan puolelle. Jatkohoitopaikkoja saadaan järjestymään entistä paremmin. Myös Armilaan koronan aikana perustettu osasto voi ottaa vastaan näitä potilaita.

Korvenoja pahoittelee, että edelleen tulee vastaan tilanteita, joissa ikäihminen kotiutetaan omasta ja omaisten mielestä liian aikaisin.

– Joskus kotiutus onkin tarpeettoman nopea, mutta kapasiteetti ei anna myöten pitkiin hoitojaksoihin ja varmisteluun. Nämä ovat yksittäiselle ihmiselle kurjia asioita, mutta onneksi näitä tapauksia on vähän.

Korvenojan mukaan edelleen olisi tarvetta yksikölle, jossa voisi hoitaa kroonisista perussairauksista kärsiviä, toimintakyvyltään heikkoja ihmisiä.

– Näitä paikkoja ei ole edelleenkään tarvetta vastaavasti.

"Ketään ei käännytetä pois"

Päivystyksen jonotusajat ovat Korvenojan mukaan ihan kohtuulliset, mutta yksittäisiä ylilyöntejä sattuu.

– Nopeaa arviota ja hoitoa vaativat potilaat menevät jonon ohi. Osa joutuu odottamaan, mutta palvelun aina saa. Ketään ei käännytetä pois.

Lääkäreitäkin on ollut vuoroissa ja päivystämässä kohtuullisesti.

– Tilanne on kuitenkin aiempia kesiä paremmin hallinnassa.

Infektiovastaanotot toimivat edelleen Armilassa, Parikkalassa ja Imatran Hokaharjussa. Ne osaltaan helpottavat päivystyksen tilannetta.