Rajapatsaan roskispaloista luettiin syytteet kolmelle: Päätekijälle vaaditaan 1,5 vuoden ehdotonta vankeutta törkeästä vahingonteosta

Nuorin tekijä oli rikosten aikaan 17-vuotias. Syyttäjän mukaan hänet painostettiin mukaan väkivallalla uhkaamalla.

Santeri Tynkkynen

Kulmakatu 6 roskakatos paloi kokonaan maan tasalle. Arkistokuva.
Kulmakatu 6 roskakatos paloi kokonaan maan tasalle. Arkistokuva.

Rajapatsaan elokuisten roskakatospalojen sytyttäjille luettiin syytteet käräjäoikeudessa maanantaina Imatralla.

Syytettynä on kolme imatralaismiestä.

Ankarinta rangaistusta aluesyyttäjä Kimmo Pietiläinen vaatii päätekijänä pitämälleen 25-vuotiaalle imatralaismiehelle, jota epäillään kahdesta törkeästä vahingontekosta ja yllytyksestä törkeään vahingontekoon. Syyttäjän mukaan hänet tulee tuomita vähintään 1,5 vuodeksi ehdottomaan vankeuteen.

Syyttäjän mukaan ehdoton vankeusrangaistus on tarpeen rikosten lukumäärän, vakavuuden ja 25-vuotiaan aiempien ehdollisten tuomioiden vuoksi.

Miehen epäillään polttaneen kaksi eri roskakatosta samana yönä Rajapatsaan Kulmakadulla toisen imatralaismiehen kanssa. Kummatkin olivat humalassa tapahtumahetkellä. 18-vuotiaalle rikoskumppanille syyttäjä vaatii vähintään 1 vuoden ja 2 kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta.

Santeri Tynkkynen

Elokuussa palaneet roskakatokset sijaitsevat kaikki Kulmakadulla. Tässä kuvassa Kulmakatu 2 kärynnyt roskakatos. Arkistokuva.
Elokuussa palaneet roskakatokset sijaitsevat kaikki Kulmakadulla. Tässä kuvassa Kulmakatu 2 kärynnyt roskakatos. Arkistokuva.

Isot vahingot

Syytteen mukaan kaksikko sytytti joko yksissä tuumin tai vaihtoehtoisesti jompi kumpi heistä yksinään Kulmakatu 6:ssa ja Kulmakatu 1:ssa sijaitsevat roskakatokset tuleen aamuyöllä 10. elokuuta.

Kumpikin roskakatos tuhoutui, mistä aiheutui 17 000 euron ja 24 000 euron vahingot. Lisäksi useita palopaikan lähellä olleita autoja vahingoittui.

Seuraavana yönä samalla kadulla paloi kolmas roskakatos, mistä aiheutui 14 000 euron vahingot. Tällä kertaa tekijän epäillään toimineen painostettuna. Haastehakemuksen perusteella tulipalon sytyttäjä oli tapahtumahetkellä 17-vuotias, ja hän toimi päätekijäksi epäillyn imatralaismiehen painostamana, joka tehosti käskyjään väkivallalla uhkailemalla. Uhkailu on kiistetty.

Syyttäjän mukaan nuorukainen tulee tuomita 2–4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen nuorena henkilönä tehdystä törkeästä vahingonteosta.

17-vuotias on tunnustanut tekonsa.

Kaksi muuta miestä ovat osittain tunnustaneet ja osittain kiistäneet syytteet. Osapuolten kertomukset ovat muutenkin osittain ristiriidassa keskenään.

Tuomio jutussa annetaan 10. tammikuuta.

Vakuutusyhtiöiden korvausvaatimukset käsitellään todennäköisesti myöhemmin erillisessä oikeudenkäynnissä. Tulipaloista aiheutui kaikkiaan noin 64 000 euron vahingot.

Juttua muokattiin kello 18.31 lisäämällä tieto kahden täysi-ikäisen syytetyn iästä.

Luetuimmat

Kommentoidut