Puumalan Isossa Tervasaaressa paloi 40 neliöinen rantasauna — Kesämökki saatiin pelastettua

Onni Ojala

Suuressa Tervasaaressa paloi suurikokoinen rantasauna. Kesämökki saatiin pelastettua.
Suuressa Tervasaaressa paloi suurikokoinen rantasauna. Kesämökki saatiin pelastettua.

Puumalan Isossa Tervasaaressa syttyi iltapäivällä tulipalo, jossa tuhoutui 40 neliöinen saunarakennus.

Etelä-Savo pelastuslaitoksen saapuessa paikalle saaren rannalla sijainnut sauna oli jo ennättänyt tuhoutua täysin.

Palo oli levinnyt myös maastoon ja sitä tuhoutui hehtaarin suuruiselta alueelta.

Palon havainneet henkilöt olivat onnistuneet rajoittamaan paloa niin, että se ei tarttunut saunan läheisyydessä sijaitsevaan mökkiin.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Eero Ahon mukaan palopaikan yläpuolelle lähetettiin aluksi palolento, jonka avulla saatiin lisätietoa palavasta kohteesta.

Palo on nyt saatu rajattua.

Palon syttymissyy on tuntematon.

Pelastuslaitos arvioi, että sammutustyöt jatkuvat alkuyöhön saakka.

Paikalle hälytettiin pelastushenkilöstöä Puumalasta ja Joutsasta.

Artikkeliin lisättiin uutta tietoa 22.6. kello 19.11. Lisäksi paikan nimi korjattiin. Kyseessä oli Iso Tervasaari, ei Pieni Tervasaari.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut