Imatran urheilutalolla tehdään remonttia parin kuukauden ajan – syynä kosteusvauriot

Santeri Tynkkynen

Kosteusvauriot johtivat remonttiin urheilutalolla. Arkistokuva.
Kosteusvauriot johtivat remonttiin urheilutalolla. Arkistokuva.

Imatran urheilutalon kahdessa toimistotilassa ja yhdessä varastossa on havaittu rakennusvirheestä johtuvia kosteusvaurioita.

Tämän vuoksi urheilutalolla on käynnissä toimistotilojen remontti.

Imatran kaupunki kertoo tiedotteessaan, että eriste oli asennettu suoraan ulkoseinän tiilimuurausta vasten ilman ilmarakoa. Tämän vuoksi eristeet pääsivät vuosien aikana kastumaan.

Remontin arvioidaan näillä näkymin kestävän maaliskuun loppuun saakka.

Ïmatran kaupungin tilahallinta- ja turvallisuuspäällikkö Sami Turunen kertoo, että ongelma tuli ilmi, kun muutama ihminen kertoi sisäilmaoireilusta.

– Asiaa alettiin tutkia, ja ensin luultiin, että ikkunapellissä on vikaa. Selvittelyyn meni joitakin kuukausia. Lokakuun sisäilmatyöryhmän kokouksesta tämä prosessi käynnistyi.

Turusen mukaan nyt aloitettu remontti ei vaikuta suuriin ihmismassoihin tai liikkumiseen urheilutalolla.

– Esimerkiksi liikuntaneuvonta toimii tällä hetkellä kaupungintalolla. Kyse on tosiaan muutamasta ihmisestä, joihin remontti vaikuttaa.

Turunen kertoo, että seuraavaksi tutkitaan, ettei vastaavia riskirakenteita ole muualla.

– Samantyyppisiä paikkoja on näkemykseni mukaan hyvin vähän, jos ollenkaan.

Turunen muistuttaa kuitenkin, että kyse on vanhasta rakennuksesta, joka on mittavan peruskorjauksen tarpeessa.

Viime vuonna sisäilmakorjauksia tehtiin muun muassa juoksusuoralla ja kuntosalilla.

Juttua täydennetty klo 19.39 Sami Turusen kommenteilla.

Luetuimmat