Kesolan koulun pihalla Joutsenossa sytytettiin palamaan muoviastioita

111a46f2-20c7-4e4d-beaf-578ad375a757, Kai Skyttä

Joutsenossa paloi koulun pihalla.
Joutsenossa paloi koulun pihalla.

Pelastuslaitoksen arvelun mukaan ilmeisesti nuoriso on sytyttänyt Lappeenrannan Joutsenossa muoviastioita Kesolan koulun pihassa sunnuntai-iltana. Hälytys tuli puoli kahdeksan aikaan. Pelastuslaitoksen saavuttua paikalle paloa ei enää ollut. Omaisuudelle ei tullut vahinkoa. Samanlainen tapaus on ollut samalla paikkaa viime viikolla. Tekijöitä ei tavoitettu.

Pelastuslaitos muistuttaa, että taajamassa ei saa tehdä tulia. Tahallaan sytytetty tulipalo on rangaistava teko.

Luetuimmat