Ruokolahden kunnanvaltuusto sinetöi ensi vuoden budjetin tutulla kaavalla — pitemmittä puheitta

Kunta yrittää suitsia ensi vuonna pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyttä. Pitkää päivää tekeville koululaisille tarjotaan välipalaa.

Minna Mäkinen

Valtuustosalissa nähtiin myös hymyjä, asialla Taina Paananen ja Päivi Kosunen (kesk.). Vasemmalla näpyttelee Timo Salmisaari (sd.)
Valtuustosalissa nähtiin myös hymyjä, asialla Taina Paananen ja Päivi Kosunen (kesk.). Vasemmalla näpyttelee Timo Salmisaari (sd.)

Ruokolahden valtuusto sinetöi alkuillasta kunnan ensi vuoden budjetin. Käsittely soljui eukkopitäjässä totuttuun tapaan, ilman isompia puheita. Talousarviota ei käyty kokouksessa enää läpi yksityiskohtaisesti. Puheenvuoroja käyttivät ainoastaan valtuustoryhmien puheenjohtajat sekä valtuutettu Toivo Launiainen (kok.).
Ruokolahden kunta tavoittelee ensi vuonna noin 218 000 euroa ylijäämäistä budjettia.
— Pyrimme tällä talousarviolla siihen, että Ruokolahti on paras paikka asua, muotoili Päivi Kosunen (kesk.).
Hän nosti esiin budjettiin loppumetreillä lisätyt panostukset työllisyyden hoitoon ja koululaisten jaksamiseen.

Minna Mäkinen

Budjettivaltuuston action-osuus oli Suomen kuntaliiton valtuuskunnan vaali. Äänestämässä Jari Niiranen (kok.), äänestyspussia pitämässä Erkki Luukkonen (kesk.). Tea Ainoa (sd.) ja Timo Kärki (kok.) seuraavat.
Budjettivaltuuston action-osuus oli Suomen kuntaliiton valtuuskunnan vaali. Äänestämässä Jari Niiranen (kok.), äänestyspussia pitämässä Erkki Luukkonen (kesk.). Tea Ainoa (sd.) ja Timo Kärki (kok.) seuraavat.

Välipalaa ja tabletteja koululaisille

Ruokolahden kunta palkkaa ensi vuodeksi 50 000 euron määrärahan turvin palveluohjaajan vähentämään kunnan pitkäaikais- ja nuorisotyöttömien määrää.
Ensi syksynä uudessa kirkonkylän koulussa kokeillaan välipalan tarjoamista iltapäiväkolmeen asti koulussa oleville oppilaille. Kokeiluun on varattu 30 000 euroa.
— Ruokolahdella kannustetaan myös kansalaisaktiivisuuteen tarjoamalla käytöstä poistettavia koulutiloja kyläyhdistysten käyttöön, kehui Timo Salmisaari (sd.).
Kyläyhdistyksille tarjotaan entisten koulujen ylläpitoon 5 000 euron vuotuista avustusta kolmeksi vuodeksi.
Salmisaari kehaisi Ruokolahtea myös satsauksesta tietoyhteiskuntaan. Kunta on hankkimassa koululaisille tablettitietokoneita leasing-rahoituksella.

Minna Mäkinen

Ääntenlaskenta käynnissä, asialla vaalilautakunta eli Erkki Luukkonen (kesk.), Tea Ainoa (sd.) ja Timo Kärki (kok.). Hallintojohtaja Susanna Kaskinen seurasi laskentaa.
Ääntenlaskenta käynnissä, asialla vaalilautakunta eli Erkki Luukkonen (kesk.), Tea Ainoa (sd.) ja Timo Kärki (kok.). Hallintojohtaja Susanna Kaskinen seurasi laskentaa.

Eksoten maksuosuus askarruttaa

Kokoomuksen Timo Kärki luonnehti Ruokolahden talouden kehittyneen suotuisasti. Leijonanosan — 19,6 miljoonaa — kunnan budjetista haukkaa maksuosuus Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirille (Eksote).
— Maksuosuus tippuu tästä vuodesta 0,5 miljoonaa, mutta uudessa summassa ei ole huomioitu Eksoten mahdollisia palkankorotuksia, muistutti Kärki.
Perussuomalaisten Harri Ahonen totesi puheenvuorossaan, että myös heidän puolueensa olisi ollut mielellään käsittelemässä talousarviota kunnanhallituksessa.
— Onneksi on yhteistyöhaluisia kollegoita, joiden avulla viestiä on saatu eteenpäin.
Ahonen muistutti edessä ehkä olevista kovista ajoista. Kunta kaavailee vuosina 2019 ja 2020 syntyvän alijäämää.

Toive: uutta otetta markkinointiin

Launiainen peräänkuulutti nykyistä aktiivisempaa otetta Ruokolahden markkinointiin.
— Meillä on käyttämättä erittäin hyviä asuinpaikkoja. Minusta kunta saisi sijoittaa uusien vuokra-asuntojen tuotantoon.

Minna Mäkinen

Uusi kirkonkylän koulu on Ruokolahden kunnan ensi vuoden suurin investointi.
Uusi kirkonkylän koulu on Ruokolahden kunnan ensi vuoden suurin investointi.


Valtuustossa havaittua

Kokous alkoi kello 17 ja päättyi kello 18. Poissa Jarmo Sikiö (ps.), tilalla Matti Kalpio.
Kokouksessa suoritettiin suljettu lippuäänestys kuntaliiton valtuuskunnan vaalissa. Kokous oli keskeytettynä kello 17.12—17.19 ääntenlaskun takia.
Kokouksessa esitettiin runsaasti kiitoksia ja hyvän joulun toivotuksia niin toisille valtuutetuille, viranhaltijoille kuin kuntalaisillekin.
Uusia valtuustoaloitteita: retkiluistelureitin perustaminen talvella Haapaselälle (kesk. ja kd:n valtuustoryhmä) sekä vuokrarivitalon rakentaminen lapsiperheiden tarpeisiin ns. kasvitarhan tontille (Harri Ahonen (ps.)).
Kokouksen päälle kukitettiin Ruokolahtelainen-lehden eläkkeelle jäävä päätoimittaja Airi Ruokonen.

Minna Mäkinen

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Suna Kymäläinen (sd.) kukitti Ruokolahtelainen-lehden eläkkeelle jäävän päätoimittajan Airi Ruokosen. Halausvuoroaan odotti kunnanjohtaja Antti Pätilä.
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Suna Kymäläinen (sd.) kukitti Ruokolahtelainen-lehden eläkkeelle jäävän päätoimittajan Airi Ruokosen. Halausvuoroaan odotti kunnanjohtaja Antti Pätilä.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Luetuimmat