Naisten elämää, historiaa ja sotakuvausta — tällaista kirjallisuutta tunnetut eteläkarjalaiset lukevat

Ulla Kujanpää

Lukukeskuksen järjestämää lukuviikkoa vietetään sunnuntaihin asti. Viikon aikana kannustetaan erityisesti lapsia ja nuoria lukemaan.

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista lukuviikkoa. Uutisvuoksi tiedusteli tunnetuilta eteläkarjalaisilta, millaisia kirjoja he lukevat.

Ruokolahden kunnanjohtaja Antti Pätilän yöpöydältä löytyi viimeksi Mo Yanin kirja Punainen durra, joka kertoo 1900-luvun alun Kiinasta.
— Lukukokemus oli todella vaikuttava.
Pätilä kertoo, että hänellä on aina vähintään yksi kirja kesken.

Imatran seurakunnan pappi Kaisa Kontiainen itki lukiessaan Enni Mustosen kirjaa Lapsenpiika.
— Olen lukenut sarjan ensimmäisen osan ja viehätyin Mustosen tapaan kirjoittaa. Lapsenpiika oli todella mukaansatempaava.

Kontiainen lukee paljon, vähintään viisi kirjaa kuukaudessa. Lisäksi hän lukee lastensa kanssa muun muassa Risto Räppääjiä ja Tatua ja Patua.

IPV:n pelinjohtaja Petri Tuuva on lukenut viimeksi islaminuskoisista naisista, joita miehet hallitsevat. Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa oli Tuuvan mielestä mielenkiintoinen.

Hän sanoo lukevansa myös kevyempää kirjallisuutta, kuten Ville Haapasalon kirjoja.

Katri Lätt-Shahmardan lukee suomeksi ja viroksi ja joskus venäjäksi. Mustan ja Valkoisen festivaalin tuottaja ja hallitseva Imatran Inkeri luki viimeksi Rosa Liksomin teoksen Vaunu nro 6.
— Luen paljon, ja yleensä naisten elämästä kertovaa kirjallisuutta. Suosikkejani ovat Sofi Oksasen kirjat, muun muassa Puhdistus.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.