Uutisvuoksi kysyi, haluttaisiinko Imatralle muraali — Näitä vaihtoehtoja lukijat ehdottivat sen sijoituspaikaksi, äänestä mielestäsi parasta

Kai Skyttä

Muraaleja on ilmestynyt tänä vuonna Lappeenrantaan. Koulukadulla purettavaksi määrätyn seurakuntakeskuksen umpinaiseen päätymuuriin maalattiin ikkunoita. Sen lisäksi Kirkkokatu on saanut osakseen seinätaidetta.
Muraaleja on ilmestynyt tänä vuonna Lappeenrantaan. Koulukadulla purettavaksi määrätyn seurakuntakeskuksen umpinaiseen päätymuuriin maalattiin ikkunoita. Sen lisäksi Kirkkokatu on saanut osakseen seinätaidetta.

Uutisvuoksen maanantaina julkaisemassa verkkokyselyssä ja Facebook-jaossa kartoitettiin lukijoiden mielipidettä siitä, tulisiko Imatralle saada oma muraali eli suurikokoinen seinämaalaus.

91.8 prosenttia eli 56 verkkokyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että Imatran katukuvaan sopisi muraalin kaltainen kaupunkitaide.

Ehdotuksia mahdollisen muraalin sopivasta sijoituspaikasta tuli tiistai-iltaan klo 19 mennessä 33 kappaletta kyselylomakkeen kautta.

Uutisvuoksi koosti listan lukijoiden esittämistä vaihtoehdoista, jotka esiintyivät vastauksissa enemmän kuin kerran.

Jos Imatralle maalattaisiin muraali, missä se pääsisi parhaiten oikeuksiinsa?

Äänestä mielestäsi parasta vaihtoehtoa klikkaamalla vihreää nuolta sen oikeassa ylälaidassa. Voit antaa äänesi yhdelle tai useammalle kuvalle.

Eniten ääniä saaneet kuvat nousevat sivulla paremmuusjärjestykseen.

Luetuimmat

Kommentoidut