Osa päiväkodeista kesälomalle juhannukselta — Imatralaislapset keskitetään kolmeen päiväkotiin ja yhteen vuoropäiväkotiin

Päiväkodit palaavat normijärjestykseen elokuussa.

Jussi lopperi

Vanhempien ja lasten lähtiessä kesälomille myös moni päiväkoti tekee samoin.
Vanhempien ja lasten lähtiessä kesälomille myös moni päiväkoti tekee samoin.

Imatralla auki olevien päiväkotien määrä pienenee juhannuksen jälleen, kun ne sulkevat oviaan kesälomakauden edestä.

Juhannuksen jälkeen auki ovat vain Rajapatsaan, Tainionkosken ja Raution päiväkodit. Sen sijaan Imatrankosken, Mansikkalan, Meltolan ja Virasojan päiväkodit pistävät ovensa kesäksi kiinni.

Kaupungin kumpikin vuoropäiväkoti, eli Vuoksenniska ja Mikonpuisto pitävät ovensa arkisin auki vielä heinäkuun toiselle viikolle saakka.
Viikonloppuina auki on vain Vuoksenniskan vuoropäiväkoti. Mikonpuiston vuoroyksikkö sulkee ovensa kesäksi heinäkuussa.

Päiväkodit palaavat normiaikatauluihinsa elokuussa.

Päiväkotipaikkojen järjestäminen kesälomakaudelle on melkoinen ruljanssi.
— Kyselemme vanhempien loma-ajat yleensä toukokuun alussa, jotta meille jää hieman aikaa reagoida niihin, kertoo varhaiskasvatuspalveluiden päällikkö Minna Leinonen.

Hänen mukaansa tämänvuotinen paletti on jo aika hyvin järjestelty.
— Kesällä hoidossa voi olla sellaisiakin lapsia, jotka eivät muulloin päiväkodissa käy. He tulevat esimerkiksi siksi, että heidän vanhempansa ovat saaneet kesätöitä.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset