Imatra aloittaa Saimaan rantatonttien koemarkkinoinnin – Tavoitteena on selvittää, olisiko uusille tonteille kysyntää

Asiasta päätettiin tänään kaupunginhallituksessa.

Niina Villman

Uudet tontit sijoittuisivat Lempukan uimarannan ja kuvassa näkyvän Malonsalmen väliin. Mukana voisi olla omarantaisiakin tontteja.
Uudet tontit sijoittuisivat Lempukan uimarannan ja kuvassa näkyvän Malonsalmen väliin. Mukana voisi olla omarantaisiakin tontteja.

Imatran kaupunki käynnistää rantarakentamisen koemarkkinoinnin osana elinvoimapanostuksia.

Tavoitteena on selvittää etukäteen Saimaan rantamaisemiin suunnitellun uuden asuinalueen kiinnostavuutta.

– Tarkoitus on ennakkoon tutkia, että onko ylipäätään aluetta kohtaan kiinnostusta, ennen kuin aloitetaan tarkempi suunnittelu, kertoo kaavoitusarkkitehti Kaija Maunula Imatran kaupungilta.

Uudet tontit sijoittuisivat Lempeenlietteen uimarannan ja Malonsalmen väliin. Tonttien määrä on vielä avoinna. Suunnittelu on vasta alustavassa luonnosteluvaiheessa, Maunula korostaa.

Kerrostaloja alueelle ei tulisi, vaan omakotitaloja ja muuta pienimuotoista kaupunkiasumista. Mukana on myös omarantaisia tontteja, Maunula kertoo.

– Alueella on paljon luonto- ja virkistysarvoja sekä vielä käytössä olevia venekoppeja. Suunnittelu lähtee siitä, että yritetään sovittaa kaikki yhteen, Maunula sanoo.

Rahat elinvoimapanostuksista

Vs. kaupunginjohtaja Kaisa Heino kertoo Imatran kaupunginhallituksen sopineen jo marraskuussa rantarakentamisen koemarkkinoinnin järjestämisestä.

Virallisesti kaupunginhallitus päätti asiasta maanantain kokouksessaan.

Koemarkkinointi rahoitetaan tämän vuoden talousarvioon varatusta elinvoimapanostusten 400 000 euron potista.

Tästä 120 000 euroa osoitetaan erilaisiin markkinointiponnistuksiin, kuten kaupungin vetovoimaa ja mainetta lisäävään myynti- ja markkinointipilotointiin, Korvenkannan Mioni yrityspuiston markkinointiin sekä rantarakentamisen koemarkkinointiin.

Kaija Maunula arvioi tonttimarkkinoinnin materiaalien hinnaksi vajaat 10 000 euroa.

Tulossa on kuvamateriaalia ja video, joita alustavasti on suunniteltu esiteltävän muun muassa rakentamiseen liittyvillä messuilla.

SDP rauhoittaisi rantaviivan

Rantarakentaminen on ollut perinteisesti Imatran suurimmalle puolueelle SDP:lle vaikea pala.

Rantarakentamisen mahdollisuuksia on tutkittu Imatran yleiskaavan päivityksen yhteydessä. Yleiskaavan on määrä valmistua ensi vuonna.

Helmikuussa 2020 Imatran sosialidemokraatit linjasivat, että Imatran edustalla olevat Saimaan saaret sekä Saimaan rannan läheiset alueet rantaviivan osalta tulee säilyttää luonnontilassa ja pyhittää virkistys- ja retkeilykäyttöön.

Tätä taustaa vasten rantatonttien koemarkkinoinnin käynnistäminen kuulostaa erikoiselta.

Vs. kaupunginjohtajan Kaisa Heinon tiedossa ei ollut ennen kokousta esteitä koemarkkinoinnin käynnistämiselle.

– En osaa sanoa, onko kellään ryhmällä kantaa, jota ei ole tuotu meidän pöydissä esille. Sen mukaan mennään, mitä kaupunginhallitus on aiemmin seminaarissaan esittänyt, Kaisa Heino sanoo.

Heino piti etukäteen mahdollisena, että asia herättää keskustelua kaupunginhallituksessa. Esitys kuitenkin hyväksyttiin lopulta ilman suurempaa keskustelua.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset