Karkuteillä ollut valkea kiinanharjakoira Juli on löytynyt: Sienimäeltä perjantaina alkanut karkureissu päättyi onnellisesti maanantai-iltana Kymälahdessa — "En ole koskaan nähnyt niin likaista koiraa", helpottunut omistaja Sanni Toiviainen kertoo

Irti päässeen kiinanharjakoira Julin karkumatka aiheutti omistaja Sanni Toiviaiselle huolta viikonlopun yli. Karkulaisen kiinniotossa todistettiin arjen sankaruutta.

Sanni Toiviainen

Pienikokoinen kiinanharjakoira Juli ehti karkumatkansa aikana muuttaa karvapeitteensä väriä.
Pienikokoinen kiinanharjakoira Juli ehti karkumatkansa aikana muuttaa karvapeitteensä väriä.

Sienimäellä perjantaina kävelylenkin yhteydessä irti päässyt kolmevuotias kiinanharjakoira Juli on löytynyt. Karkumatka päättyi maanantai-iltana Kymälahdessa, huojentunut omistaja Sanni Toiviainen kertoo.

Ruokolahtelaisen Toiviaisen äidillä hoidossa ollut Juli-koira pääsi perjantaina irti huonosti kiinni olleesta remmistä.

Onnellista loppua edelsi muutaman tunnin ajojahti. Sienimäen alueella viikonlopun aikana liikkunut koira tavattiin Viraskorvessa ja Kuutostien laidalla maanantaina iltapäivästä.

— Silloin tuli hätä, että nyt se jää auton alle. Meitä lähti useampi ihminen etsimään ja kyttäämään, mutta koiraa ei löytynyt mistään. Puoli yhdeksän aikaan illalla tuli soitto, että Juli on nähty Porkkanankadulla Kymälahdessa. Kun näimme itse koiran, se lähti meitä vielä karkuun, Toiviainen kertoo.

Lopullinen ratkaisun hetki löytyi arjen sankaruudesta, kun kadonneesta koirasta tietoinen sivullinen koiranulkoiluttaja houkutteli nälkäistä karkulaista luokseen nakeilla.

— Koiranulkoiluttaja soitti minulle ja hänellä oli hätä, että Juli pääsee pakoon. Käskin häntä nappaamaan koiraa niskavilloista kiinni. Kun menin paikalle, se ei tunnistanut minua alkuun pimeässä. Syliin tullessa se alkoi kuitenkin nuolla naamaa. Olen koiranulkoiluttajalle kiitollinen, vaikka tilanne olikin jännittävä, Toiviainen kiittelee.

Nyt viikonlopun yli omillaan kierrellyt koira on kotiutunut hyvin. Karkumatkan jäljet kuitenkin näkyvät, ja valkea karvapeite kertoi sekin osansa seikkailusta.

— En ole koskaan nähnyt niin likaista koiraa. Se oli niin täynnä roskia, punkkeja ja savea, että koko ilta meni pestessä ja puunatessa. Sen jalat ovat sätkineet rasituksen ja kylmyyden jäljiltä, mutta muuten se on pirteä ja kovin nälkäinen, Toiviainen kertoo.

Ennen maanantaita viimeinen varma havainto Juli-koirasta tehtiin perjantain ja lauantain välisenä yönä Sienimäen alueella, jonka jälkeen tuntomerkkejä vastaava koira nähtiin Siitolan kartanon läheisyydessä.

Käringillä asuva Toiviainen haravoi alueen maastoja yötä myöten yhdessä ystäviensä kanssa läpi viikonvaihteen. Nyt huolen myllertämät päivät ovat kääntynyt suureksi helpotukseksi.

— Olen itsekin nukkunut nyt seitsemän tuntia yhteen soittoon. Aamulla muistin heti, että ei ole enää huolta.

Karannut koira voi olla säikky

Imatran Eläinklinikan eläinlääkärin Pekka Sarkasen tietoon tulee muutamia lemmikkieläinten karkumatkoja vuosittain.

— Villiintyessään koira voi muuttua entistä aremmaksi, jolloin se saattaa pelästyä ja olla antamatta ottaa itseään kiinni. Kaupunkiympäristössä karannut koira ei välttämättä kuitenkaan liiku niin suurella säteellä tai saattaa hakeutua ihmisten luo.

Mahdollisen selviytymisvietin varassa liikkuva irtokoira voi hyvinkin löytää ravintoa maastosta. Suurimmat vaaranpaikat sille ovat petoeläimet, syksyinen sää ja liikenne.

— Lämpötila on kriittisempi. Lisäksi suurimmat riskit tällä alueella ovat kettu, ilves ja autot. Koirat kyllä selviävät useitakin päiviä, joten toivoa ei kannatta menettää.

Juttua päivitetty 17.9.2019 klo 8:35: päivitetty tieto Julin löytymisestä.

 

Luetuimmat