Lisää valoa Nepparin ja Inkerin aukioille! Torstai-illan kävely osoitti, että moni paikka kaipaisi kohennusta Imatrankoskella

Imitsin järjestämässä kaavakävelyssä puhuttiin muun muassa kaavoista, kuopista ja kukista.

Minna Mäkinen

Kaavakävelylle osallistunut Eija Parikka osoitti Nepparin aukiolla, että osa Torigallerian julkisivun valoistakin on pimeänä. Kuulolla Julia Virkkala ja Ulla Karjalainen Imatran kaupungilta.
Kaavakävelylle osallistunut Eija Parikka osoitti Nepparin aukiolla, että osa Torigallerian julkisivun valoistakin on pimeänä. Kuulolla Julia Virkkala ja Ulla Karjalainen Imatran kaupungilta.

Tällä viikolla on puhuttu Imatrankoskesta ja sen kehittämisestä ihan urakalla. Keskiviikkoinen keskustelutilaisuus sai jatkoa torstai-iltana. Silloin järjestettiin Imatrankoskella Imatran kaupunkikeskusta (Imitsi) -yhdistyksen koollekutsumana kaavakävely.

Kävely oli Imatralla järjestyksessä neljäs. Se kokosi paikalle kaupungin virkamiesten lisäksi noin 20 keskustan kehittämisestä kiinnostunutta ihmistä.

Kaupunkisuunnittelupäällikkö Ulla Karjalaisen johdolla katse kohdistettiin vireillä oleviin kaavahankkeisiin, kuten Napinkulmaan, Koskiksen tonttiin ja Torkkelinkatuun. Sen lisäksi vaihdettiin ajatuksia siitä, miten keskusta-alueen viihtyisyyttä ja vetovoimaa voitaisiin parantaa.

Napinkulma on massiivinen hanke

Väki silmäili lähes tyhjää Napinkulmaa. Nyt luonnosvaiheeseen päässyt kaava mahdollistaa sen paikalle seitsemänkerroksisen asuin- ja liikerakennuksen rakentamisen.

— Siitä tulee aika massiivinen rakennushanke, luonnehti Karjalainen.

Uutispostin toimitusjohtaja Pasi Saajanlehto esitti ajatuksen, että uuden rakennuksen Koskenpartaan puoleinen alin kerros olisi pilareitten päällä, jotta kävelykadulta avautuisi näkymä Inkerinaukiolle.

Entinen Imatran kaupunginarkkitehti Kari Pärssinen muistutti, että kävelykatumiljöötä suunniteltiin 1990-luvun alussa kaavakilpailulla, johon tuli 30 ehdotusta.

— Toivoisin, että tämänhetkisellä rynnistyksellä suunniteltaisiin pikkuisen enemmän ja laajemmalla asiantuntemuksella sitä, mitä kaupungin sydän tarvitsee elääkseen, totesi Pärssinen.

Minna Mäkinen

Kävelykatua reunustavien rakennusten kunto vaihtelee.
Kävelykatua reunustavien rakennusten kunto vaihtelee.

Koskenpartaalla kuoppaista

Imitsin toiminnanjohtaja Liisa Marsio demonstroi kaupungin edustajille, millaisessa kunnossa ensi kesänä 24 vuotta täyttävän kävelykadun pinta alkaa paikoitellen olla.

— Butterin edessä on ihan järkyttävät montut. Pinta alkaa monin paikoin olla käyttöikänsä päässä.

Kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen totesi, että jos kävelykatua ryhdytään kunnostamaan, mikään pieni kunnostus ei onnistu, vaan työ on tehtävä laajalta alueelta.

Kehuja kaupunki sai Koskenpartaan kukkaistutuksista Eeva Välimäeltä.

— Ne ovat olleet erittäin onnistuneita. Lämmittävät silmää!

Huonokuntoisia rakennuksia riittää

Marsio esitti kaupungille toiveen, että se edesauttaisi Imatrankosken rakennuskannan ilmeen kohentamista.

— Keskustassa on paljon yksityisten omistamia huonokuntoisia rakennuksia, esimerkkinä Väärätalo. Ne kuormittavat raskaasti yleistä ilmettä. Voisiko kiinteistön omistajat kutsua tapaamiseen, jossa asiaa käsiteltäisiin, kysyi Marsio.

Kaupunkikehitysjohtaja Topiantti Äikäs vastasi Marsiolle kertomalla, että kaupunginjohtaja Kai Roslakka on noin kuukausi sitten perustanut Imatralle kaksi työryhmää juuri tällaisia asioita edistämään.

Toinen on elinvoimaohjausryhmä ja toinen miljöötyöryhmä. Niiden on määrä toimia välittäjinä muun muassa kaupunkikuvan kehittämisessä.

Miljöötyöryhmän ensimmäinen kokous on ensi torstaina. Marsio on mukana molemmissa.

Minna Mäkinen

Anneli Tähtinen (vas.) moitti Ulla Karjalaiselle Tietotalon parkkipaikkatilannetta. Asiakaspaikkoja ei ole tarpeeksi talossa asioiville.
Anneli Tähtinen (vas.) moitti Ulla Karjalaiselle Tietotalon parkkipaikkatilannetta. Asiakaspaikkoja ei ole tarpeeksi talossa asioiville.

Minna Mäkinen

Pasi Saajanlehto kyseli Ulla Karjalaiselta, onko Eksote lähestynyt Imatran kaupungin kaavoitusta Imatrankosken sote-suunnitelmineen. — Kaavoitusaloitetta ei ole tehty, kertoi Karjalainen.
Pasi Saajanlehto kyseli Ulla Karjalaiselta, onko Eksote lähestynyt Imatran kaupungin kaavoitusta Imatrankosken sote-suunnitelmineen. — Kaavoitusaloitetta ei ole tehty, kertoi Karjalainen.

Tietotalolla parkkipaikat kortilla

Esterinkadulla Ay-talon kulmalla Karjalainen totesi, että kaupungille ei ole tullut minkäänlaista kaavoitusaloitetta Eksoten Imatrankoskelle suunnittelemiin sote-kiinteistöihin liittyen.

Eksoten uudessa laboratoriossa Tietotalossa asioinut Anneli Tähtinen moitti alueen parkkipaikkatilannetta.

— Parkkipaikkoja on liian vähän ja laboratorion saavutettavuus huono etenkin vanhuksille. Honkaharju on parempi.

Purettavan kerhotalo Koskiksen paikalle on yhdessä suunnitelmassa luonnosteltu kahta rakennusta. Virkkukoukkusen yrittäjä Tiina Kärkäs-Sund varoitti, että niihin ei keskustan elävyyden nimissä pidä sijoittaa ainakaan päivittäistavarakauppaa.

— Kaavassa ei määritellä kaupan käyttötarkoitusta, totesi Karjalainen.

Minna Mäkinen

Uutta Einonkatu 6:a ympäröivä kiveys on herättänyt paljon keskustelua.
Uutta Einonkatu 6:a ympäröivä kiveys on herättänyt paljon keskustelua.

Minna Mäkinen

Kiveyksen laatua moititaan.
Kiveyksen laatua moititaan.

Minna Mäkinen

Kiveys ei ole symmetrinen.
Kiveys ei ole symmetrinen.

Nepparin aukiolla kiveys ei hivele silmää

Einonkadun uuden asuinliiketalon nurkalla keskustelua herätti rakennusta reunustavan kiveyksen laatu. Se on tehty jo kaksi kertaa, mutta ei ole vieläkään hyvä, kritisoivat Marsio ja rakennusliike Evälahden hallituksen puheenjohtaja Jukka Evälahti. Äikäs lupasi viedä terveiset rakennuttajalle.

— Ei kukaan tällaista jälkeä haluaisi katsoa vaikkapa omassa pihassaan. Tämä pitäisi saada kuntoon, Äikäs sanoi.

Muoti Modan ja Espritin yrittäjä Eija Parikka kritisoi entistä toria eli nykyistä Nepparin aukiota ”hirveän pimeäksi” paikaksi. Huomiota kiinnittivät sammuneet valot niin rakennusten seinissä kuin keskellä aukiotakin.

— Valaistuksella tämän saisi eri näköiseksi.

Luhtanen kertoi, että Nepparin aukio on ensi vuoden budjetissa.

— Siitä on tarkoitus tehdä viihtyisä aukio, jossa on toimintaa ja vehreyttä.

Marsio välitti virkamiehille nuorisovaltuuston toiveen siitä, että Nepparin aukiosta tulisi paikka, jossa nuoret voisivat hengailla.

— Aukio kaipaa lisää väriä ja iloa, totesi Marsio.

Minna Mäkinen

Torkkelinkadun varressa tyhjänä oleva entinen huoltoasematontti ei ole mieltä ylentävä näky, tuumasivat kävelijät.
Torkkelinkadun varressa tyhjänä oleva entinen huoltoasematontti ei ole mieltä ylentävä näky, tuumasivat kävelijät.

Minna Mäkinen

Lähteen talon tilalle tuleva rakennus pitää suunnitella huolella, totesi kaupunkikehitysjohtaja Topiantti Äikäs.
Lähteen talon tilalle tuleva rakennus pitää suunnitella huolella, totesi kaupunkikehitysjohtaja Topiantti Äikäs.

Minna Mäkinen

Jukka Evälahti moittii myös kiveyksen kuntoa. Kuulolla kaupungilta Topiantti Äikäs, Ulla Karjalainen, Jaana Huovinen ja Julia Virkkala.
Jukka Evälahti moittii myös kiveyksen kuntoa. Kuulolla kaupungilta Topiantti Äikäs, Ulla Karjalainen, Jaana Huovinen ja Julia Virkkala.

Minna Mäkinen

Nämä rimoitukset peittyvät ajastaan villiviinillä, kertoo kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen.
Nämä rimoitukset peittyvät ajastaan villiviinillä, kertoo kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen.

Lähteen talon tilalle Geopark-keskus?

Torkkelinkadun varrelle on valmisteilla kaava, joka mahdollistaisi kaikkiaan neljän nelikerroksisen rakennuksen tekemisen. Jos se lähtisi toteutumaan, poistuisi yksi paraatipaikalla oleva murheenkryyni, nimittäin Valtionhotellin edessä oleva tyhjä tontti, jolla sijaitsi aiemmin huoltoasema.

— Kaavaa on valmisteltu yhteistyössä tontin omistavien yksityishenkilöiden kanssa, kertoi Karjalainen.

Lähteen talon nurkalla Äikäs totesi, että talo tulee siitä lähtemään. Se, mitä tilalle tulee on tärkeä kysymys.

— Paikalle pitää saada jotain, mikä tukee kävelykadun, Inkerinaukion ja Koskipuiston toimintoja. Se voi liittyä vaikka Geoparkiin. Itse hellin ajatusta arkkitehtikilpailusta nuorille, nouseville suunnittelijoille.

Minna Mäkinen

Nepparin aukion valoista osa on pimeänä.
Nepparin aukion valoista osa on pimeänä.

Minna Mäkinen

Inkerinaukion heikko valaistus harmittaa monia. Osa olemassa olevista valoistakin on pimeänä.
Inkerinaukion heikko valaistus harmittaa monia. Osa olemassa olevista valoistakin on pimeänä.

Inkerinaukiolla pimeää aina vain

Inkerinaukiolla kävelijöiden huomion kiinnittivät monet sammuneet valot.

— Näistä valoista käydään keskustelua joka talvi. Nytkin minulle on sanottu, että ne ovat kunnossa. Mutta osa valoista ei vain pala, päivitteli Marsio.

Topiantti Äikäs lupasi laittaa Mitra Imatran rakennuttajalle — Tommi Matikaiselle ja Lassi Nurmelle — viestiä valoista.

Marsio toisti ikuisuustoiveensa siitä, että Inkerinaukiota reunustavan puistikon puut ansaitsisivat päästä esille valaistuksen avulla.

— Se olisi halpa tapa tehdä tänne wau-efektiä.

Äikäs totesi, että kaupungin puolellakin valaistustarve nähdään koskiuoman valaisemista myöten.

— Tarve on tiedossa, mutta valaistuksella on oma hintansa. Se olisi ehkä mahdollista toteuttaa vaiheittain.

Minna Mäkinen

Koskenpartaan keskeisen maamerkin, Väärätalon kunto huolestuttaa kaupunkilaisia.
Koskenpartaan keskeisen maamerkin, Väärätalon kunto huolestuttaa kaupunkilaisia.

Rakennusten omistajille painetta ja porkkanaa

Kaavakävely päättyi Jukankadulle, jossa Marsio kiitteli kaupunkia uudesta kiveyksestä ja kukka-altaista. Ensi vuonna vastaavat astiat rakennetaan myös Matinkadun päähän.

Imatran asemakaava-arkkitehtinä työskennellyt Erkki Jouhki totesi vielä, että keskustan huonokuntoisten rakennusten kunnostamiseksi pitää kaupungin antaa omistajille sekä painetta että porkkanaa.

— Porkkanaa olisi kiinteistön kerrosalan lisääminen.

Karjalainen kehotti kiinteistönomistajia olemaan aktiivisesti yhteydessä kaupunkiin, jos kaava näyttää olevan kiinteistön kehittämisen este.

Minna Mäkinen

Napinkulman kaavaluonnos on esittelyssä kaupungintalolla ensi viikon perjantaina.
Napinkulman kaavaluonnos on esittelyssä kaupungintalolla ensi viikon perjantaina.

Napinkulman kaavaluonnosta esitellään kaupungintalolla perjantaina 23. marraskuuta kello 13—17. Kaava-aineistot julkaistaan myös kaupungin verkkosivuilla. Lautakuntakäsittelyssä Napinkulman kaava on 18.12.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut