Raju ulosajo Piikadulla Korvenkannassa – Auto pyöri Kuutostien reunaan saakka ja joutuu lunastukseen

Auto pysähtyi pientareelle eikä lopulta häirinnyt liikennettä Kuutostiellä. Kuljettaja vietiin sairaalaan tarkastettavaksi.

Kai Skyttä

Raju ulosajo Piikadulla Korvenkannassa – Auto pyöri Kuutostien reunaan saakka ja joutuu lunastukseen

Korvenkannassa sattui keskiviikkona iltapäivällä raju ulosajo. Pelastuslaitos sai hälytyksen tieliikenneonnettomuudesta puoli neljän aikoihin.

Imatran paloaseman vuoromestari Pekka Koho Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta kertoo, että Piikatua ajanut auto syöksyi ulos tieltä.

Auto oli pyörinyt Kohon mukaan kuperkeikkaa katon kautta ympäri ja pysähtynyt aivan Kuutostien laitaan. Auto joutui onnettomuuden seurauksena lunastuskuntoon.

– Piennar pelasti auton pyörimästä valtatielle asti, Koho sanoo.

Autossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita henkilöitä. Hän sai onnettomuudessa ruhjeita ja hänet vietiin sairaalaan tarkistettavaksi.

Uusimmat uutiset