Koronavirus estää oppilaitosvierailut: Nyt peruskoululaiset pääsevät tutustumaan Saimaan ammattiopiston koulutustarjontaan elokuvan kautta

Saimaan ammattiopisto Sampo päätyi esittelemään koulutustarjontaa netissä, sillä koronan takia oppilaitosvierailuja ei voi järjestää.

Kai Skyttä

Saimaan ammattiopiston koulutustarjontaan voi tutustua videon kautta. Arkistokuva.
Saimaan ammattiopiston koulutustarjontaan voi tutustua videon kautta. Arkistokuva.

Saimaan ammattiopisto Sampo on päättänyt esitellä koulutustarjontaansa peruskoululaisille tänä vuonna elokuvan kautta, koska oppilaitosvierailuja ei koronapandemian takia voi järjestää.

Ammattiopisto oli jo suunnitellut syksyksi perinteisen Roadshow-kouluvierailukiertueen, jossa Sampon opiskelijat olisivat kiertäneet kaikki Etelä-Karjalan peruskoulut.

– Kun kiertue jouduttiin perumaan, päätimme esitellä koulutustarjontaa videon avulla, Sampon markkinointisuunnittelija Juho Papinniemi kertoo ammattiopiston tiedotteessa.

Koulutustarjontaa esittelevä elokuva Roadshow the movie koostuu kahdesta osasta. Toisessa osassa esitellään tekniikan aloja ja toisessa palvelu-, sosiaali- ja terveysalaa.

Elokuvassa ammattiopiskelijat näyttävät alan töitä konkreettisesti ja kertovat, millaista eri aloilla on opiskella.

– Samalla katsoja näkee alan työympäristöä, -vaatetusta ja -välineitä, mikä on tärkeää, kun nuori miettii itselleen sopivaa alaa, Papinniemi kuvailee tiedotteessa.

Myös joka keväiset kasikierrot, jossa maakunnan kasiluokkalaiset vierailevat ammattiopistossa, peruttiin tänä vuonna koronan takia.

Ammattiopiston tekemä elokuva löytyy YouTubesta. Koulutustarjontaa esittelevän elokuvan ensimmäisen osan (tekniikan alat) voi katsoa tästä, ja palvelu-, sosiaali- ja terveysalaa esittelevän osan tästä.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset