Stora Enso investoi viisi miljoonaa euroa Hylten tehtaalle Ruotsiin — raha käytetään uuteen tuotantolinjaan, jolla tehdään muotoon puristettuja kuitutuotteita

Ensimmäiset tuotteet tulevat markkinoille tämän vuoden lopussa.

Stora Enso investoi viisi miljoonaa euroa Hylten tehtaalle Ruotsiin — raha käytetään uuteen tuotantolinjaan, jolla tehdään muotoon puristettuja kuitutuotteita

Stora Enso investoi Ruotsiin Hylten tehtaalle viisi miljoonaa euroa. Raha sijoitetaan uuteen muotoon puristettujen kuitutuotteiden tuotantolinjaan.

Yhtiö kertoo, että teknologian avulla pystytään valmistamaan täysin muovittomia muotoon puristettavia kuitutuotteita. Tuotteet ovat uusiutuvia, kierrätettäviä ja biohajoavia.

Stora Enso odottaa ensimmäisten tuotteiden tulevan markkinoille vuoden 2019 loppuun mennessä.

Muotoon puristetut kuitutuotteet valmistetaan erilaisista kemiallisista massoista ja kemihierteestä (CTMP) puristuskoneella. Raaka-aineena käytetään sellua, joka valmistetaan Ruotsista ja Suomesta hankittavasta sertifioidusta puusta, jonka alkuperä on jäljitettävissä.

Raaka-aine valmistetaan Stora Enson tehtailla Ruotsissa ja Suomessa, ja jatkojalostus tapahtuu Hylten tehtaalla. Näillä näkymin raaka-ainetta ei valmisteta Imatran tehtailla, joka käyttää sellunsa pääasiallisesti itse.

Linjan vuosikapasiteetti on aluksi noin 50 miljoonaa tuoteyksikkö. Kapasiteettia on tarkoitus lisätä pilottivaiheen jälkeen.

Mahdollisia tuotteita ovat esimerkiksi mukit, kulhot, riippukannelliset rasiat, lautaset, kahvimukin kannet ja muut kertakäyttöiset ruokapakkaukset.

Hylten tehdas tuottaa sanomalehtipaperia termomekaanisesta (TMP) massasta ja kierrätyskuiduista.

Hylten tehtaalla käynnistettiin vuonna 2018 myös Stora Enson biokomposiittirakeiden tuotantolinja.

Luetuimmat