Tässä ovat Etelä-Karjalan kovatuloisimmat – Katso Uutisvuoksen verokoneesta, ketkä tienasivat maakunnassa eniten viime vuonna!

Verokoneessa on nähtävissä valtakunnan tulohuipun lisäksi maakunnassa yli 100 000 euroa tienanneet.

Etelä-Karjalan tulokärkeen nousi viime vuonna Matti Karttiala. Hänen pääomatulonsa olivat 1 734 164 euroa. Ansiotuloja Karttialalla ei ollut.

Karttiala on tunnettu Antenniasennus Karttialan omistajana.

Etelä-Karjalan listakakkonen on Timo Ruuska, jonka pääomatulot olivat 1 629 607 euroa. Ruuska maksoi myös yli 560 000 euron mätkyt. Ansiotuloja hänellä ei ollut.

Ruokolahdella toimivan matkailuyritys Valkinhovin omistajanmukaan tulot ovat kirjautuneet Ruuskan mukaan vanhasta kolmen miljoonan säästöhenkivakuutuksesta, joka on irtisanottu.

Karttiala ja Ruuska olivat ainoat Etelä-Karjalassa kirjoilla olevat henkilöt, joiden tulot ylittivät miljoona euroa, ja jotka eivät ole vastustaneet julkisten verotietojensa luovuttamista.

Etelä-Karjalan listakolmoseksi nousi Seppo Hyvönen, jonka tulot olivat yhteensä 739 665 euroa. Hyvösen pääomatulot olivat 703 918 euroa ja ansiotulot 36 746 euroa.

Tulolistan 4–10

4. Danisa Zinhu: Yhteensä 712 594 euroa (ansiotulo 690 445 euroa, pääomatulo 22 148 euroa)

Zimbabwessa syntynyt Danisa Zinhu työskentelee Terveystalon yleislääkärinä ja keuhkotautien erikoislääkärinä.

5. Timo Tersa: Yhteensä 686 726 euroa (ansiotulo 464 178 euroa, pääomatulo 222 548) 

Tersa on Lappeenrannan K-Raudan kauppias ja lukeutuu SaiPan pääomistajiin.

6. Tommi Laitinen: Yhteensä 601 861 euroa (ansiotulo 149 809, pääomatulo 452 052)

Tommi Laitinen myi toissa vuonna IT-yritys Octo3:n Visma Consulting Oy:lle. Hän työskentelee nykyisin Vismalla johtotehtävissä. Hän on tullut tutuksi myös kulttuurimesenaattina ja oli mukana liikemiesryhmässä, joka olisi sijoittanut omia rahojaan Lappeenrannan keskustan monitoimiareenaan.

7. Jukka Evälahti: Yhteensä 547 876 euroa (ansiotulo 244 464, pääomatulo 303 411)

Rakennusliike Evälahden hallituksen puheenjohtaja Jukka Evälahti oli toissa vuonna tulotilaston seitsemäs, viime vuonna kymmenes ja nyt jälleen seitsemäs. Evälahdella on myös sijoitusyhtiö Evä-Kara.

8. Markku Kattelus: Yhteensä 499 992 euroa (ansiotulo 131 608, pääomatulo 368 384)

Markku Katteluksen tulojen taustalla on viime syksynä tehty yrityskauppa. Hän myi oman enemmistöosuutensa piharakennukseen keskittyneen Peltolan Piha Oy:stä yhtiön nykyiselle toimitusjohtajalle.

9. Mikko Pulkkinen: Yhteensä 464 436 euroa (ansiotulo 464 420, pääomatulo 15)

Lappeenrannassa asuva Mikko Pulkkinen työskentelee Microsoft Suomen johtotehtävissä. Hänet tunnetaan lisäksi Liigassa pelaavan KooKoo Hockey Oy:n hallituksen puheenjohtajana.

10. Elena Multanen: Yhteensä 454 569 euroa (ansiotulo 437 666, pääomatulo 16 903)

Lappeenrannan vuoden 2016 yrittäjänaiseksi valittu Elena Multanen on terästä itärajan takaa Suomeen tuovan EL-Expressin toimitusjohtaja. Puoliso Timo Multanen löytyy listan sijalta 17.

Tulolistan 11-20

11. Jouko Soikkeli: Yhteensä 447 742 euroa (ansiotulo 255 948, pääomatulo 19 793)

Jouko Soikkeli on lappeenrantalainen yrittäjä ja huonekalukauppias. Hän aloitti Indoor Groupin toimitusjohtajana heinäkuussa 2017. Soikkeli on mukana ostamassa Asko- ja Sotka-ketjuista tunnettua Indoor Groupia Keskolta.

12. Sari Eerikäinen: Yhteensä 435 978 euroa (ansiotulo 246 126, pääomatulo 189 852)

Sari Eerikäinen on Tainionkosken apteekin apteekkari Imatralta.

13. Erkki Suni: Yhteensä 433 474 euroa (ansiotulo 21 995, pääomatulo 411 478)

Sijoittaja Erkki Suni kuuluu lappeenrantalaiseen Sunin kauppiassukuun. Hän on tuttu maakunnan kovatuloisimpien listalta aiemmilta vuosilta.

14. Heli Kärkkäinen: Yhteensä 432 762 euroa (ansiotulo 79 601, pääomatulo 353 161)

Heli Kärkkäinen oli pienosakkaana lappeenrantalaisessa Roister Marketingissa, joka myytiin viime vuonna pohjoismaiselle pääomasijoitusyhtiö Adelis Equity Partnersille.

15. James Lucke: Yhteensä 419 312 euroa (ansiotulo 18 473, pääomatulo 400 838)

16. Heimo Hytönen: Yhteensä 418 504 euroa (ansiotulo 56 548, pääomatulo 361 956)

Imatralainen Heimo Hytönen myi viime vuonna osuutensa Star Expert Oy:stä.

17. Timo Multanen: Yhteensä 415 913 euroa (ansiotulo 115 876, pääomatulo 300 037)

Timo Multanen on lappeenrantalaisen REIM-groupin omistaja ja hallituksen puheenjohtaja. REIM-group on yksityisesti omistettu, valtakunnallisesti toimiva isännöintiyritys. Multasen yritysrypäs on kasvanut viime vuosina yrityskaupoilla.

18. Ossi Vilhu: Yhteensä 399 902 euroa (ansiotulo 108 952, pääomatulo 290 949)

Ossi Vilhu on kiinteistöalalla toimivan lappeenrantalaisen Assi Groupin omistaja ja tunnettu lappeenrantalainen perheyrittäjä, joka myi Terästorni Oy:n vuonna 2008.

19. Kai-Erik Valli: Yhteensä 374 402 euroa (ansiotulo 314 105, pääomatulo 60 297)

Kai Valli on imatralainen yleislääkäri, joka työskentelee muun muassa Honkaharjun sairaalassa ja yksityispuolella Pihlajalinnalla sekä Mehiläisellä.

20. Tero Vilhu: Yhteensä 370 563 euroa (ansiotulo 319 170, pääomatulo 51 393)

Tero Vilhu on perheyritys Assi Groupin hallituksen jäsen ja yhtiön tekninen johtaja.

Lisää tietoja verokoneesta

Julkaisemme nettisivuillamme verokoneessa niiden yli 100 000 euroa vuonna 2019 tienanneiden eteläkarjalaisten nimet, jotka eivät ole kieltäneet verotietojensa luovuttamista eteenpäin. Verottajan mukaan 51 eteläkarjalaista on pyytänyt, ettei heidän julkisia tietojaan luovuteta.

Verokoneeseen pääset tästä.

Verokoneen etusivulla näet tuhat koko maassa parhaiten ansainnutta henkilöä. Maakunnalliseen listaan pääset valitsemalla Etelä-Karjalan. Voit etsiä henkilöitä nimellä tai järjestää listaa pääomatulojen, ansiotulojen tai kokonaistulojen mukaan. Verokone kertoo myös iän, veroprosentin, saadut palautukset ja todellisen tulon verojen jälkeen.

Kaikki Uutisvuoksen verojutut pääset lukemaan tästä.

Juttua päivitetty nimilistalla 3.11. klo 13.23.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset