Makeaakin makeampi kuitti saatteli IPV:n kotimatkalle Kankaanpäästä – Sami Partasen ja Mikko Kososen iskut ratkaisivat ottelun

Kimmo Metsälä

Jokeri Juho Toivolan ilta Kankaanpäässä toi IPV:lle kolme lyötyä juoksua.
Jokeri Juho Toivolan ilta Kankaanpäässä toi IPV:lle kolme lyötyä juoksua.

IPV haki makean revanssin Kankaanpään vieraana. Imatralaisten ratkaisun iski supervuorossa Mikko Kosonen kolmospuolen saumasta. Kotiin kiiti edellisiltana superissa debytoinut Rasmus Surakka.

Sekä ottelun avausjakso että toinen jakso päättyivät tasan (4–4 ja 3–3).

– Oli puhe aamusta lähtien, että tyylillä ei ole väliä. Ei tarvitse olla kaunista, IPV:n pelinjohtaja Jyrki Valle kuvasi.

Kotijoukkue onnistui superissa kerran, mutta Sami Partanen toi vieraat ensin tasoihin ja Kosonen ratkaisi viimeisellä lyönnillään ajolähdöstä, kun varjona oli jo kaksi paloa.

Hereillä heti

Imatralaisten muistissa oli vielä hyvin kotikohtaaminen KaMaa vastaan viikko sitten Ukonniemessä. Silloin IPV ratkaisi huipputehokkaalla sisäpelillä avausjakson heti alussa, mutta Kankaanpää kiipesi lopulta tasoihin ja vei ottelun nimiinsä supervuorossa.

Kankaanpäässä IPV:n teemana olikin Vallen mukaan hakea kuitti kitkerästä kotitappiosta.

– Kuttihan tuli.

Ulkona hyvää, sisällä rakennetaan

Tampereen edellispäivän vieraspelin jälkeen oli tarkoitus myös olla heti ottelun alussa hereillä. IPV:n jokeri Juho Toivola veikin vieraat kolmospuolen saumasta johtoon avausvuorossa. Vallen mukaan Toivola on onnistunut hyvin roolissaan, mutta tilanteiden luomiseen vaaditaan erityisesti Partasen osaamista. Se on taas pois kotiutusosastolta.

Ulkopeli on Vallen mielestä ollut jo riittävällä tasolla, jotta pelejä voidaan voittaa. Sisällä aseeksi otettiin niin sanottu pitkä kärki ja se toikin IPV:lle riittävästi tilanteita, jotta voitosta pystyttiin tappelemaan.

Takaa tasoihin

Avausjaksolla KaMa nousi kolmannen aloittavalla jo 4–1-johtoon. IPV puristi kuitenkin kolmannen tasoittavalla jakson tasoihin, kun Partanen, Toivola toisen kerran ja Joona Sikiö ottivat etenijän kotiin yksi kerrallaan. Tilanteiden perusteella oli mahdollisuus viedä myös koko jakso, mutta se ei onnistunut.

Sitten iski Kosonen

Toinen jakso kulki tasaisena. IPV oli Partasen neljännen vuoron ajotilanteen hidastetulla kiinni jakson voitossa, mutta KaMan jokeri Miikka Riikonen vei ottelun supervuoroon onnistuessaan tasoituksessa kahden palon paineessa.

Superissa KaMa sai nopeasti luotua palottoman ajon. Kaksi kotiinottoa ei onnistunut, mutta Riikosen takakenttäkumura ja IPV:n koppareiden haparointi toi kotijoukkueelle sen ainoan juoksun.

IPV:n tasoittavalla Partanen taituroi samalla lyöntivuorolla ensin takapesät täyteen ja latasi vielä tasoituksen 1–1:een kakkospuolen bravuurilyönnillään.

Toivolan ja Konsta Hyötyläisen kotiutukset eivät onnistuneet, mutta sitten iski Kosonen.

– Kyllä peliruuhka näkyy. Nuo pelaajat ovat aika kovilla, Valle kuvasi.

Juttuun lisätty pelinjohtaja Jyrki Vallen kommentteja klo 19.15.

Luetuimmat