Ratamoottoripyöräilijä Lenni Klemetti, 14, jatkaa hyvässä vauhdissa Espanjan mestaruussarjassa — Imatralaisjuniorit ylsivät kärkipään suorituksiin myös Kemorassa

40 asteen helle teki viikonlopusta haastavan.

Francisco Fraile Martin

Numerolla 22 ajava Lenni Klemetti kaartaa sisäkurviin Espanjan Valenciassa.
Numerolla 22 ajava Lenni Klemetti kaartaa sisäkurviin Espanjan Valenciassa.

Imatran moottorikerhon ratamoottoripyöräilijä Lenni Klemetti, 14, jatkaa vahvaa kulkuaan Espanjan mestaruussarjassa. Klemetti kilpailee PreMoto3-luokassa, jossa ajetaan 250-kuutioisilla nelitahtipyörillä.

Edes 40 asteen helle ei hidastanut imatralaisnuorukaista Valencian GP-radalla viikonloppuna ajetussa osakilpailussa. Aika-ajoissa haettiin vielä pyörän säätöjä ja tuloksena oli kahdeksas lähtöruutu.

Lauantaina paahtavan kuumalle asvaltille säädöt saatiin kuntoon ja Klemetti tuli ruutulipulle neljäntenä. Sunnuntaina Klemetti ylitti maaliviivan viidentenä.

— Viikonloppu oli fyysisesti todella haastava kovan helteen takia. Neste- ja suolatankkauksesta piti pitää kokoajan huolta. Varsinkin lauantai otti voimille ja oli myös henkisesti rankka, koska silloin ajettiin kaksi aika-ajoa ja yksi kilpailu, Klemetti kertoo tiedotteessa.

Klemetin mukaan pyörästäkin opittiin viikonloppuna uutta, jonka myötä tiimi sai siitä entistä kilpailukykyisemmän. Tiimin mekaanikko joutui jättämään viikonlopun väliin, ja häntä tuurasi isä Teemu Klemetti.

— Ihan kohtuu hyvin tuosta urakasta selvittiin, yksi sormi on nyt paketissa pienen tapaturman jäliltä, mutta pyörä pystyttiin saamaan hyvään iskukuntoon kisainsinöörin ja tiimipäällikön avustamana, isä Klemetti kertoo.

Kausi jatkuu Motorland Aragonissa 28. heinäkuuta.

Imatralaisjuniorit urakoivat Kemorassa

Imatran moottorikerho oli edustettuna nuorten kuljettajien toimesta niin ikään Kemoran ratamoottoripyöräilyn SM-sarjan osakilpailussa samaisena viikonloppuna. Luukas Klemetti, 9, kilpaili 100-kuutioisilla ajettavassa MiniGP-luokkassa.

Klemetti takoi tasaisen vahvaa tulosta, sillä molempien päivien tuloksena oli toinen sija. Sunnuntaina voitto jäi 16 sadasosasekunnin päähän, kun virolainen Hugo Brent Freimann onnistui pitämään Klemetin niukasti takanaan.

Samassa luokassa Imatran moottorikerhon Elias Matikainen oli lauantaina neljäs, mutta joutui keskeyttämään sunnuntaina tekniseen vikaan.

Ensimmäistä kauttaan kilpaileva Antti Laine oli lauantaina seitsemäs ja sunnuntaina kuudes.

RR SM -sarja jatkuu kahden viikon kuluttua Pärnussa Auto24 ringillä ajettavalla osakilpailulla.

Juttua päivitetty 3.7.2019 klo 11:38: muokattu kappaleen muotoilua.

Luetuimmat