IPV valmistautuu täyttä häkää uuteen kauteen uudistuneella ja nuorekkaalla miehistöllä, muun muassa jääkiekkovalmentaja Risto Dufvan vinkeillä

IPV:n urheilutoimenjohtaja Jani Valkeapää peräänkuuluttaa nuorten vastuuta tulevalla kaudella. Sellaisia meritoituneita pelaajia ei ole, kenen selän taakse voi mennä, hän sanoo.

Santeri Tynkkynen

Tämä kolmikko jatkaa IPV:ssä ensi kaudellakin. Joona Sikiö (vas.) on toinen joukkueen lukkareista, Jukka Mäkinen (kesk.) nousee ykköspelinjohtajaksi ja Juho Toivola on joukkueen kokeneempaa kaartia.
Tämä kolmikko jatkaa IPV:ssä ensi kaudellakin. Joona Sikiö (vas.) on toinen joukkueen lukkareista, Jukka Mäkinen (kesk.) nousee ykköspelinjohtajaksi ja Juho Toivola on joukkueen kokeneempaa kaartia.

Edellisen miesten Superpesiskauden päätöksestä on kulunut kaksi kuukautta, ja joukkueet valmistautuvat jo täyttä häkää uuteen kauteen. Niin myös Imatran Pallo-Veikot, joka leireili viime viikonloppuna Parikkalassa.

IPV:llä on tällä hetkellä kasassa 15 pelaajasopimusta ensi kesäksi, ja joukkue on lähestulkoon kasassa. Yhtä pelaajaa joukkueeseen vielä haetaan, kertoo urheilutoimenjohtaja Jani Valkeapää.

– Varmaan yksi pelaaja vielä liittyy ryhmään mukaan. Etenemisvoimaa vielä tarvitaan, hän sanoo.

Siihen Valkeapää ei ota kantaa, voisiko puuttuva palanen olla IPV:n valmennuspäälliköksi palkattu 31-vuotias Ilkka Ylitalo. Hän on pelannut urallaan 166 Superpesiksen runkosarjan ottelua Pattijoen Urheilijoiden ja Jyväskylän Kirin paidassa etenijän roolissa.

Ykköspesistä edellisen kerran kesällä 2019 pelannut Ylitalo ei ole vielä virallisesti päättänyt pelaajauraansa, vaikka viime kesänä häntä ei pesäpallokentillä nähty.

Uuden kakkospelinjohtajan osalta IPV käy parhaillaan keskusteluja, mutta päätöksiä ei ole vielä tehty, kertoo Valkeapää.

Nuorten pelaajien otettava vastuuta

IPV:n joukkue koki viime kesän jälkeen suuria muutoksia. Joukkueen runkopelaajista muun muassa Sami Partanen, Tuomas Jussila, Juuso Lattu, Teemu Nurmio ja Ville Hämäläinen ovat poistuneet punaisten vahvuudesta.

Tilalle on tullut Siilinjärveltä tuttu nelikko Juho Keinänen, Ville Pietinen, Tommi Piirainen sekä Eino Puustinen. Uutena nimenä ryhmään on liittynyt myös Hyvinkään junioripolun läpi käynyt Aleksanteri Haukka ja Sasu Iivarinen Alajärveltä.

– Uskotaan, että pystymme ulosmittaamaan heidän potentiaaliaan täällä lisää, ja he saavat uutta nostetta uralle, Valkeapää kuvailee.

Joukkueen riveissä on myös lukuisia seuran omia nuoria kasvatteja, kuten Miitri Pesonen, Joona Sikiö, Rasmus Surakka, Ville-Markus Kosonen ja Roope Räsänen. Heille on uusien pelaajien ohessa tarjolla suurempaa vastuuta niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

– Sellaisia meritoituneita pelaajia ei ole, kenen selän taakse voi mennä. Sitä vastuuta on otettava, Valkeapää toteaa.

Joonas Tapaninen

Rasmus Surakka teki viime kesänä vakuuttavan sisääntulon pesäpallon tärkeimmälle ulkopelitontille, lukkarin paikalle. Surakka ja Sikiö jakanee syöttövastuun tulevalla kaudella.
Rasmus Surakka teki viime kesänä vakuuttavan sisääntulon pesäpallon tärkeimmälle ulkopelitontille, lukkarin paikalle. Surakka ja Sikiö jakanee syöttövastuun tulevalla kaudella.

Raikas ja nuorekas joukkue

Ensi kesänä IPV haluaa olla kentällä raikas ja nuorekas joukkue. Punapaidat lähtevät kauteen haastajana, ja se Valkeapään mielestä sopii nykyiselle ryhmälle.

– Pelaamisen pitää olla raikasta. Siinä on sellaista poikamaista intoa ja meininkiä havaittavissa, hän sanoo.

Tähän mennessä IPV on pitänyt uudella joukkueella kaksi harjoitusleiriä. Seuraava on edessä joulukuussa, ja ensi vuoden puolella tahti vain kiihtyy kahdeksan leiriviikonlopun myötä.

– Tavoitteena on hitsata joukkuetta yhteen sekä käydä läpi pelillisiä asioita. Joukkueessa on paljon uusia pelaajia uusissa rooleissa. Peliä pitää hioa ja paljon, ja siihen käytetään talvella aikaa, kertoo Valkeapää.

Jääkiekkovalmentaja Risto Dufvan ajatukset IPV:n apuna

Valkeapää ei halua verrata ensi kauden IPV:tä tämän kauden Kiteeseen, joka oli ennen kauden alkua ennakkorankingeissa sarjan pohjalla, mutta selvitti tiensä sensaatiomaisesti puolivälieriin.

Valkeapää vertaa joukkuetta mieluummin jääkiekon puolelta Mikkelin Jukureihin ja heidän ensimmäiseen Liiga-kauteen 2016–2017. Mestiksestä sarjaporrasta ylemmäs noussut Jukurit jätti tuolloin nousijajoukkueena neljä kokeneempaa joukkuetta runkosarjassa taakseen, ja oli lähellä päästä pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle.

– Siinä oli sellaista energiaa ja asetelmaa, mistä on hyvä ottaa oppia. Olemme paljon Risto Dufvan kanssa tekemisissä, ja hän oli yksi ideoitsija Parikkalan leirin takana, Valkeapää paljastaa.

Pesäpalloakin seuraava jääkiekkovalmentaja Risto Dufva on Valkeapäälle tuttu henkilö vuosien takaa, joka on antanut omia vinkkejä ja ajatuksia IPV:n toimintaan.

Juho Kokko

Jani Valkeapään mukaan haastajan rooli sopii ensi kesänä IPV:lle.
Jani Valkeapään mukaan haastajan rooli sopii ensi kesänä IPV:lle.

Pelaajabudjetti pieneni 25 prosenttia

Taloudellisesti IPV selvisi koronakaudesta odotettua paremmin. Kevään isot säästötoimet ja Superpesiskauden läpivieminen onnistuneesti auttoivat imatralaisseuraa selviämään kuivin jaloin.

– Pystymme valmistautumaan hyvin tulevaan kesään. Toivotaan, että tilanne palautuisi hiljalleen normaaliin.

Tulevan kauden pelaajabudjetti on pienentynyt noin 25 prosenttia viime kauteen nähden.

– Sillä valmistaudutaan myös siihen, mikä on yhteistyökumppanimyynnin toteutuma, koska sekin on epidemian osalta pieni kysymysmerkki. Erittäin hyvin on kyllä otettu vastaan, ja yhteistyökumppanit ovat vahvasti IPV:n matkassa, Valkeapää kertoo.

Sopimustilanne

IPV:n pelaajat kaudelle 2021

Aleksanteri Haukka

Konsta Hyötyläinen

Juho Keinänen

Mikko Kosonen

Ville-Markus Kosonen

Veeti Lankinen

Miitri Pesonen

Ville Pietinen

Tommi Piirainen

Eino Puustinen

Roope Räsänen

Joona Sikiö

Rasmus Surakka

Juho Toivola

Sasu Iivarinen

Pelinjohtaja: Jukka Mäkinen